Indonesia

Banda Aceh ja paratiisisaari nimeltä Pulau Weh

elokuuta 16, 2018


Lhonga
Vietettyämme yhden yön Kuala Lumpurissa jatkoimme varhain aamulla matkaa kohti Banda Acehia, joka tuhoutui pahoin vuoden 2004 tsunamissa. Kun lento laskeutui aamulla klo 8 paikallista aikaa pienelle ja vaatimattomalle Sultan Iskander Muda:n kansainväliselle lentokentälle tiesimme, että nyt ollaan tultu paikkaan, jonne suuret turistimassat eivät ole vielä löytäneet. Olimme ainoat länsimaalaiset lennolla. AirAsian kone oli myös ainoa lento, joka kentälle samana päivänä laskeutui.

Vastoin kaikkia ennakkoluuloja, Banda Aceh on rento ja hurmaava 230 000 asukkaan kaupunki. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja ovat aidosti kiinnostuneita niistä harvoista ulkomaalaisista, jotka sinne eksyvät.

Eddie, majapaikan isäntä oli meitä lentokentällä vastassa. Hyppäsimme autoon ja matka jatkui kohti pientä Lhonga - nimistä kylää, joka sijaitsee noin 12 km Banda Acehista länteen. Eddie osoittautui oikeaksi huuliveikoksi. Nauroimme kaikki koko automatkan vedet silmissä. Välillä näytti siltä, ettei me päästä elävänä perille. Eddie paahtoi maasturilla kaasu pohjassa keskittyen enemmän vitsien kertomiseen ja Suomen kielen opiskeluun, kun liikenteen seuraamiseen.

Eddie’s homestay on ainutlaatuinen yhdistelmä ammattimaista toimintaa kodikkaassa ja erittäin viihtyisässä ympäristössä. Koko majatalon toiminta perustuu Eddien hiomiin yksityiskohtiin, jotka on toteutettu isolla sydämellä ja tunteella. Harvoin, jos koskaan kaikki ihan pienimmätkin asiat on otettu huomioon kuten Eddie oli tehnyt. Siihen kun lisätään vielä ystävällinen, hauska persoona ja äärimmäinen vieraanvaraisuus, paketti on täydellinen.

Banda Aceh, Lhonga. Eddie valmistamassa herkkuruokaa.
Sultan Iskandar Muda International Airport.
Lhonga on seesteinen pieni kylä meren läheisyydessä. Kylän laidalla lähellä merta on komea moskeija. Lehmät ja monet muut kotieläimet kulkevat vapaasti missä haluavat. Kahviloita ja warungeja löytyy muutama kappale. Söimme kuitenkin pääsääntöisesti Eddien loihtimia herkkuja. Hän osoittautui melkoiseksi mestarikokiksi. Varsinkin paikalliset tacot ja papu-rendang veivät kielen mennessään.

Lhongan lähettyvillä on muutama kaunis hiekkaranta ja lisäksi se on todella hyvä paikka surffaukseen. Turisteja on harvemmin kourallista enempää koko kylässä, joten aalloille ei tarvitse jonotella vuoroaan. Monesti kyläläiset pysähtyivät juttelemaan ja kyselemään mistä päin ollaan kotoisin. Sanat Martti Ahtisaari ja Suomi nostivat hymyn ja kunnioituksen kyläläisten kasvoille.

Rannalla jouduimme lukuisten ryhmien ja ihmisten kanssa yhteiskuviin. Paikalliset ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kaikki kauhu - ja pelottelutarinat sharia- laista, sekä Banda Acehin ahdasmielisistä muslimeita kannattaa samantien unohtaa. Emme ole koko reissun aikana tunteneet missään oloamme yhtä turvalliseksi kuin täällä.

Banda Aceh, Lhongan moskeija.
Välillä oli lähes mahdotonta liikkua rannalla joutumatta paikallisten kanssa yhteiskuviin.
Tietysti paikallisia tapoja sekä uskontoa täytyy kunnioittaa. Naisen on peitettävä polvet ja olkapäät julkisilla paikoilla. Länsimaalaisten ei kuitenkaan tarvitse pitää huivia päässä. Sama koskee miehiä. Tiettyihin paikkoihin, kuten museoihin kannattaa pukeutua siistimmin. Hihattoman paidan voi jättää suosiolla matkalaukkuun.

Ajoimme Eddieltä lainatulla skootterilla yhtenä päivänä Banda Acehin keskustaan. Tarkoituksena oli käydä tsunami - museossa. Virastot, monet kaupat ja liikkeet menevät kiinni ennen rukoushetkeä. Kerkesimme juuri ja juuri museoon sisälle, ennenkuin ovet suljettiin. Mikäli sattuu olemaan vaikka kaupassa rukoushetken alkaessa, ei sieltä kuitenkaan tarvitse poistua sen ajaksi.

Paluumatkalla Lhongaan poikkesimme pienessä ostoskeskuksessa syömässä, katselemassa paikallisten tuotteiden tarjontaa sekä hintatasoa. Ajoimme skootterin pysäköintihalliin, jossa tapasimme miehen Uudesta-Seelannista. Hän oli naimisissa paikallisen naisen kanssa ja ilahtui silmin nähden meihin törmättyään. Hän kertoi, ettei ole pitkiin aikoihin nähnyt ainoatakaan länsimaalaista, joten vaihdoimme kuulumiset ja elämäntarinat parkkihallissa.

Banda Acehin keskusta.
Lhonga. Rannalle johtava paikallinen tie.
Lhonga Beach.
Banda Aceh - Tsunami museo
Mielikuvat vuoden 2004 katastrofista pyörivät lööppien ja Thaimaasta näytettyjen uutispätkien ympärillä. Vähiten palstatilaa sai Banda Aceh, vaikka se kärsi pahimmat tuhot ja liki kolmasosa väestöstä menehtyi. Apu paikalle saatiin vasta useiden päivien kuluttua. Kaikki viesti - ja kulkuyhteydet olivat poikki. Ensimmäiset hätäviestit lähetettiin Banda Acehista LA - radiopuhelimilla.

9,2 magnitudin järistys kesti lähes 10 minuuttia. Viisitoista minuuttia myöhemmin yli 30 metriset aallot pyyhkäisivät lukuisia kyliä ja Banda Acehin kartalta. Muutamia taloja sekä kaupungin päämoskeija jäivät pystyyn. Yli 130 000 ihmistä sai surmansa, monet kylät ja alueet tuhoutuivat täydellisesti. Jotain veden voimasta kertoo se, että iso kalastajavene löytyi myöhemmin 5 km päästä sisämaasta omakotitalon katolta.

Museossa vierailu oli todella mielenkiintoinen ja tietysti ajatuksia herättävä kokemus. Sisäänkäynnin edessä on aaltoihin jäänyt poliisihelikopteri, tai oikeastaan se mitä siitä on jäljellä. Museossa on esillä valokuvia, videomateriaalia ja paljon erilaisia tavaroita, jotka on löydetty jälleenrakennustöiden yhteydessä. Kierrokseen menee vajaa pari tuntia aikaa. Museoon on ilmainen sisäänpääsy. Banda Acehissa vieraillessa tätä paikkaa ei voi sivuuttaa.

Banda Aceh, Tsunami-museon pääsisäänkäynti ja kuva museon sisällä.
Pulau Weh - Pala paratiisia
Pulau Weh on Indonesian läntisin saari. Siellä sijaitsee myös maan nolla kilometri kohta, missä kävimme skootterilla ajelemassa. Banda Aceh ja Pulau Weh ovat säästyneet suurilta turstimassoilta osittain siksi, että sharia- lain takia sieltä ei saa ostettua alkoholia, paitsi muutaman ravintolan tiskin alta moninkertaisella hinnalla. Pulau Wehin löytävätkin lähinnä vain muutamat reppureissaajat, paikalliset turistit ja sukeltajat. Näimme saarella koko viikon aikana vain kourallisen länsimaalaisia.

Saaren yksi nähtävyyksistä on ehdottomasti sen kaunis ja monimuotoinen vedenalainen maailma. Osa merestä ja kaikki sen korallit ovat suojeltuja, koska ne tarjoavat kodin harvinaisille lajeille. Ei ole mitenkään tavatonta nähdä mustekaloja, kilpikonnia tai delfiinejä snorklatessa tai sukeltaessa. Vesi on kristallinkirkasta ja näkyvyys erinomainen.

Saarella pääsee myös ihastelemaan vedenalaista tulivuorta, joka päästelee kuplia syvyyksistä.

Eddie nakkasi meidät aamulla Pulau Wehille vievälle lautalle. Hyvästelimme ja totesimme, että viikon päästä nähdään uudestaan. Neljä päivää meni Eddien luona silmän räpäyksessä. Ostimme satamasta liput nopeampaan lauttaan. Autolautallakin Pulau Weh:lle pääsee, mutta matka kestää kauemmin. Lauttaranta on viimeinen paikka nostaa käteistä luotettavasta automaatista. Saarella ne ovat harvassa. Törmäsimme saarella automaattiin, jossa oli skimmauslaite. Erään lontoolaisen pariskunnan molemmat kortit oli skimmattu ja ostoksia tehty internetissä ympäri maailmaa.

Lauttamatka meni nopeasti ja merenkäynti oli miellyttävä. 50 minuuttia myöhemmin olimme jo Pulau Wehin satamassa, jonka nimi on Balohan. Jatkokuljetusta Sapangiin tai Ipoihin on turha murehtia etukäteen. Lauttarannassa odottaa nimittäin kymmenien taksi - ja bemu kuskien joukko valmiina tarjoamaan kyytiä. Nyrkkisääntönä mainittakoon, ettei Ipoihin kylään kannata maksaa enempää kuin 50k / hlö. Sapangiin pääsee 20k / hlö.

Paikallinen kioski Sapangin kaupungissa.
Pulau Weh - Café Bixion ranta.
Wisata Gua Sarang.
Lauttarannasta on vielä noin tunnin matka Ipoihin, riippuen kelistä ja muusta liikenteestä. Reitti pujottelee kauniiden sademetsien ja maisemien läpi, korkeuserot ovat isoja. Välillä tie kulkee turkoosin meren äärellä, välillä noustaan todella jyrkkää mäkeä ykkösvaihteella ylös. Yleisimmät liikenneonnettomuudet saarella ovat törmäykset villisikojen kanssa. Pääsääntöisesti tiet ovat hyvässä kunnossa ja päällystettyjä. Kovin leveiksi niitä ei voi kuitenkaan kutsua.

Saavuimme uuteen majapaikkaan kahden aikaan iltapäivällä. Meitä odotti siisti ja kompakti, ihka oma puinen bungalow turkoosin meren äärellä. Paikan omisti Wiggy, Englannista aikoinaan muuttanut brittimies, joka on naimisissa paikallisen rouvan kanssa. Heillä on kaksi yhteistä lasta. Wiggy muutti Englannista pois, koska kyllästyi hektiseen elämänrytmiin ja ainaisiin vesisateisiin. Muutaman vuoden reppureissun jälkeen hän asettui Pulau Wehin saarelle ja perusti oman majoitusyrityksen. Hän ei ole katunut päätöstä kertaakaan.

Ipoihissa vallitsee pienelle saarelle ominainen välitön ja rento meininki. Ilta - ja yöelämä puuttuu lähes täysin, aamuisin kylä heräilee pikkuhiljaa uuteen päivään kukkojen säestyksellä. Mikä onkaan mukavampaa, kun herätä auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun meren pauhatessa vain parin metrin päässä. Aamukahvin voi nauttia omalla terassilla turkoosia merta ihaillen ja korallikaloja katsellen. Iltaisin oli hienoa seurata jättimäisten hedelmä lepakoiden lentoa. Ne tosiaankin ovat jättikokoisia. Siipien kärkiväli saattaa olla lähes puolitoista metriä. Paikalliset kutsuvat niitä lentäviksi ketuiksi.

Ipoih:ssa aika meni lähinnä rentoutuessa. Omalta terassilta oli niin uskomaton näkymä merelle, ettei ollut mitään tarvetta poistua koko päivänä muualle kuin syömään. Välillä kävimme skootterilla ostamassa säkillisen hedelmiä naapurikylästä, jonne oli matkaa vain muutama kilometri.

Pulau Weh - Yksi lukuisista rannoista
Ipohin aktiviteetit ja ruokapaikat
Testasimme Ipoihissa ja lähikylissä kaikki hyvät ruokapaikat. Dee Dee oli ehdottomasti yksi parhaimpia. Etenkin kasvis-tempe curry vei sydämen. Kannattaa myös kokeilla täällä paikallinen taco, mikä poikkeaa hieman mexicolaisesta perinteisestä tacosta.. Annokset maksavat pari euroa kappale ja ne ovat todella isoja. Päätieltä Dee Dee ravintolaan on pientä polkua pitkin 15 minuutin kävelymatka.

Kymmenen minuutin ajomatkan päässä Ipoihin kylästä tien oikealta puolelta löytyy todellinen helmi pastan ystäville. Ravintola jää helposti huomaamatta. Päätien varressa on pienen pieni kyltti, joka opastaa polkua pitkin meren rannalle. Ravintolan nimi on Bixio. Tätä ravintolaa suosittelemme kokeilemaan. Paikan omistaa italialainen mies. Pasta valmistetaan itse italialaisella reseptillä. Kaikki annokset mitä testasimme, olivat uskomattoman herkullisia. Bixio on hieman kalliimpi kuin monet Ipoihin paikalliset ravintolat, mutta ehdottomasti jokaisen euron arvoinen. Iso pasta-annos täällä maksaa noin 4 euroa.

Eräänä päivänä ajoimme skootterilla paikkaan, jota kutsutaan nimellä 0 - kilometri piste. Se on Indonesian läntisin ja pohjoisin kolkka. Tästä alkaa siis Indonesia. Alueelle on rakennettu monumentti, jonka ympärille on syntynyt muutamia matkamuistomyymälöitä ja tietenkin kahviloita. Jyrkänteeltä näkee aurinkoisella ilmalla kauas horisonttiin ja maisemat ovat komeat. Apinat tykkäävät jostain syystä todella paljon temppeleistä ja maamerkeistä. Pulau Wehin apinoille ei kannata hymyillä, eikä varsinkaan näyttää hampaita. Se on haastamisen merkki. Muutenkaan apinat täällä eivät liiemmin ole kovin ihmisystävällisiä.

Pulau Weh - Paikalliset tacot veivät nälän mennessään!
Dee Dee - ravintola. Kuvassa maukas tempe-kasviscurry. Hintaa annoksella 1,2€.
Indonesian pohjoisin ja läntisin piste.
Pulau Weh on todella miellyttävä paikka ajella skootterilla ympäriinsä. Saari on helposti käsiteltävä, sen ajaa päivässä ympäri. Henkeäsalpaavat maisemat vain jatkuvat ja jatkuvat. Ipoihin kylän ja Sapangin pikkukaupungin välissä on käymisen arvoinen paikka. Ajoimme siitä ensin ohi, mutta löysimme kuitenkin perille. Välillä tienviittoja ja paikkojen nimiä on lähes mahdotonta huomata kasvillisuuden seasta.

Kyseessä on hyvin kaunis vesiputous keskellä viidakkoa. Skootterilla pääsee ajamaan kapeaa tietä pitkin ensin 500 m, jonka jälkeen matka jatkuu apostolin kyydillä noin puoli tuntia. Onneksi jätimme flipflopit matkasta ja varustauduimme kunnon kengillä. Reitin loppumatka on nimittäin kiipeilyä ja tasapainottelua erittäin liukkaiden, sammaleen peittämien kivenlohkareiden ylitse. Tyypillisesti valitsemme patikoimiseen aina kuumimman mahdollisen päivän, eikä tämä päivä tehnyt siinä poikkeusta. Viidakossa oli pakahduttavan kuumaa ja kosteaa. Vesiputouksen kohdalla ilma oli onneksi hieman viileämpi. Sademetsän puut suojasivat paahtavalta auringolta ja tekivät paikasta varjoisan. Vesialtaassa voi halutessaan pulahtaa viilentymään.

Pulau Weh on sukeltajien ja snorklaajien paratiisi. Vesi on kristallinkirkasta ja merielämä rikasta. Korallit ovat poikkeuksellisen kauniita. Saarella on muutamia sukelluskeskuksia, joista tehdään retkiä lähialueille ja kauemmaskin. Aamulla ennen auringonnousua lähtee pari venettä rannasta puolen tunnin ajomatkan päähän merelle, jossa pääsee ihailemaan delfiiniparvia niiden temppuillessa veneiden ympärillä. Snorklausvälineet saa vuokrattua parilla eurolla päiväksi lähes jokaisesta pikku liikkeestä ainakin Ipoihin kylässä. Kävimme snorklaamassa muutamana päivänä useammassa paikassa, mutta eniten merielämää oli kuitenkin omassa mökkirannassa.

Oman rannan lähistöllä pääsee myös polkemaan kuntopyörää merenpohjassa..

Ainoa asia mikä jäi saarella harmittamaan on se, että vietimme täällä vain 8 päivää. Pari viikkoa olisi mennyt helposti. Meillä oli tarkoitus olla Eddien luona vielä pari yötä ennen lähtöä Etelä-Koreaan, mutta niin se vain luontoäiti päätti toisin..

Pulau Weh. Matkalla vesiputouksille, joka oli viidankon keskellä.
Tuhoutuneita bungaloweja ja kaatuneita puita
Kaksi päivää ennen suunniteltua paluumatkaa Banda Acehiin istuimme illalla omalla terassilla. Taivaalle kertyi päivän aikana synkkääkin synkempiä pilviä. Yhtäkkiä mereltä kuului kova myrskytuulta muistuttava ääni, näkyvyys katosi ja keli muuttui täysin muutamassa minuutissa. Tuli kiire sisätiloihin. Vettä lensi vaakatasossa myrskytuulen raivotessa. Eipä mennyt aikaakaan, kun koko saarelta katkesivat sähköt ja puhelinyhteydet. Siellä sitä sitten ihmeteltiin taskulampun valossa, että kestääköhän meidän puumökki sitä myräkkää. Ulos ei ollut mitään asiaa. Ilma oli täynnä vettä, katkenneita puun oksia ja muuta roinaa. Tavaraa lensi bungalowin seiniin ja putoili katolle. Sen verran oli kova myrsky, että pakkasimme päiväreppuihin kaikki tärkeimmät tavarat. Tiedä vaikka, jos joutuu jossain vaiheessa vielä evakoitumaan. Tosin ei ollut mitään käsitystä minne.

Pahin myrsky kesti aamuyön pikkutunneille saakka. Seuraavana päivänä tuuli puhalsi edelleen puuskissa lähellä myrskylukemia. Sapangin lauttarannasta alkoi kantautua huhuja, että kaikki lautat on peruttu. Olimme vielä rauhallisin mielin, meidänhän täytyy lähteä vasta seuraavana aamuna..

Kuulimme Wiggieltä, että vähän matkan päässä oli yöllä puu kaatunut erään bungalowin katon läpi. Kuin ihmeen kaupalla mökissä majoittaneet eivät olleet loukkaantuneet. Vielä vähän kauempana myrsky oli repinyt irti koko bungalowin ja paiskannut sen rantahiekalle. Onneksi mökki oli tyhjillään. Aika monta myräkkää on tullut nähtyä, mutta tämä menee kyllä helposti sinne kovimpien joukkoon.

Päivä meni myrskytuhoja ihmetellessä. Sähköt oli saatu takaisin, mutta puhelinverkko toimi vain satunnaisesti. Wi-Fin sai tältä päivältä unohtaa. Monet kaapelit olivat katkenneet kovassa myrskyssä ja korjaus kestäisi päiviä. Joka paikassa oli pudonneita kookoksia, jättimäisiä oksia ja palmunlehtiä. Keskityimme pakkailuun ja päiväunien ottamiseen. Seuraavana aamuna olisi lähtö Banda Acehiin.

Pulau Weh, Ipoih. Tree top bungalows.
Omalla terassilla ennen myrskyä.
Auringonnousu oman bungalowin terassilta.
Lähtöaamu
Kuulimme heti aamulla, että päivän ensimmäinen lautta oli päässyt lähtemään. Tuuli puhalsi edelleen vaarallisen voimakkaasti. Pikkuhiljaa aamupäivän aikana satamasta kantautui tietoa, että myös 14.30 lautta lähtisi Banda Acehiin. Tilasimme kyydin Balohan satamaan hyvissä ajoin. Kun pääsimme perille, satamassa ei ollut juuri ketään. Ei näyttänyt kovin lupaavalta. Hyppäsimme minibussista ulos ja pyysimme kuskia odottamaan hetken.

Kävelimme lähtöaulaan. Kaikki lipunmyynti luukut oli suljettu, eikä ketään näkynyt missään. Yksi länsimaalainen travelleri seisoskeli kypsän näköisenä keskellä aulaa. Hän oli odottanut satamassa 7 tuntia. Yksi lautta lähti aamulla Banda Acehiin, joka oli myyty loppuun Mathiaksen nenän edestä. Loppupäivän lautat peruttiin.

Mathias oli katsellut majapaikkaa valmiiksi Sapangin kaupungista. Päätimme jatkaa kolmestaan matkaa ja käydä katsomassa majoituksen yhdeksi yöksi. Matka jatkui puoli tuntia taksilla kohti Sapangia, kunnes pääsimme perille. Majapaikka osoittautui todella miellyttäväksi ja rauhalliseksi. Saimme oman ilmastoidun huoneen aamupalalla 14€/yö.

Saksan Berliinistä kotoisin oleva Mathias oli ollut reissussa jo 18 kk putkeen. Hän on melkoinen konkari ja monessa liemessä keitetty. Jutustelimme koko illan ja vaihdoimme kokemuksia lukuisista paikoista mitä oli tullut vastaan. Ilta meni nopeasti hyvässä seurassa. Aamulla oli klo 5.30 herätys ja lähdimme kiireellä jonottamaan lauttalippuja.

Pulau Weh, Sapang - Sumur Tiga Beach
Toinen yritys lautalle
Shokki oli melkoinen, kun pääsimme lauttarantaan. Koska parin päivän aikana ainoastaan yksi lautta oli päässyt matkaan, sadat saarelle jumiin jääneet matkustajat yrittivät päästä sieltä pois. Kymmenet ihmiset olivat nukkuneet satamassa, jotta saisivat varmasti liput ensimmäiseen lauttaan. Lippuluukuilla vallitsi täydellinen kaaos ja sekasorto. Jonottaminen tuntui olevan täällä vieras käsite.

Seisoimme kiltisti jonossa ja odotimme vuoroamme. Meidän edellä oli ehkä 50 ihmistä. Tulimme hyvissä ajoin paikalle, jotta ehtisimme klo 8 lauttaan. Jono ei kuitenkaan liikkunut tunnin aikana metriäkään eteenpäin. Samalla kuulutettiin, että ensimmäinen lautta oli jo loppuunmyyty. Ei voi olla totta.

Paikallisia ihmisiä ja perheitä istui odottamassa satoja ympäri parkkipaikkaa. Huomasimme, että jokaisella paikallisella oli taksi tai bemu-kuski ostamassa lippuja. Näin ei tarvinnut itse jonottaa. Mutta eivät jonottaneet taksikuskitkaan, vaan menivät röyhkeästi koko jonon ohi sivulta ja suoraan luukulle. Yhdellä taksikuskilla saattoi olla 10-15 paikallisen asukkaan henkilökortti mukana, joille hän osti liput lauttaan ja otti pienet provikat siinä samalla. Eipä tarvinnut enää ihmetellä miksei jono liikkunut yhtään, ja lautta myytiin hetkessä loppuun. Taksikuskeja oli kymmeniä tunkemassa siihen luukulle oikealta ja vasemmalta. Heitä tuli jatkuvasti lisää.

Totesimme, ettei me päästä täältä ikinä pois, jos seisomme vain kiltisti jonossa. Meitä länsimaalaisia odotti lauttaan 12 henkilöä. Osa oli myöhästynyt jatkolennolta jo edellisenä päivänä. Näytti siltä, ettei tänäänkään päästäisi lähtemään. Seuraava lipunmyynti alkaisi 1,5 h päästä. Otin Maaritin, Mathiaksen, erään ranskalaisen pariskunnan sekä oman passini, ja runttasin itseni röyhkeästi koko ihmismassan läpi luukulle asti.

Sitähän ei tietenkään kovin hyvällä katsottu. Sain osakseni huutelua ja uhkailuja. Kovimmille räyhääjille ja vaatteista repijille tokaisin, että eihän tässä ole mitään ihmeellistä. Teen vain kuten te kaikki muutkin teette. Maassa maan tavalla! Täytyy myöntää, että ne olivat kohtuu hikiset ja kuumottavat 90 minuuttia siinä ihmismassan hiillostuksessa. Mutta päätin, että lähden siitä luukulta ainoastaan liput kourassa.

Kun lippuluukku vihdoin aukesi, tungin kaikki passit ja rahat ensimmäisenä sisään. Samaan aikaan luukun sisälle oli tunkemassa 10 muutakin kättä. Niin vain kävi, että saimme kuin saimmekin liput seuraavaan lauttaan!

Lautan piti lähteä kymmeneltä, joten matkustajat ohjattiin kapeaan käytävään odottamaan matkalle lähtöä. Lautta piti kuitenkin vielä tankata ja tyhjentää rahdista. Lisäksi vielä toinen Banda Acehista tuleva lautta täynnä ihmisistä pääsi laituriin ennen meitä. Odotimme siinä kuumalla ponttoonisillalla pari tuntia kuin satapäinen karjalauma.

Pääsimme viimein lähtemään 2,5 tuntia aikataulusta myöhässä. Seisoimme ja jonotimme lähes 7 tuntia satamassa ilman ruokaa. Vettä onneksi oli mukana. Olimme kohtalaisen uuvuksissa kaikesta siitä säätämisestä ja sekasorrosta, ettei tarvinnut kauaa unta odotella matkustajalautan ilmastoidussa hytissä.

Pari päivää kestäneen myrskyn jälkeen sadat ihmiset jonottivat lauttaan pääsyä.
Vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi kannattaa varata Pulau Wehiltä poistumiseen pari ylimääräistä päivää. Ei ole mitenkään tavatonta, että lauttoja perutaan kovan tuulen ja merenkäynnin takia. Banda Acehissa viranomaiset ottavat nykyään tosissaan kaikki ilmatieteenlaitoksen antamat varoitukset, ja hyvä niin. Yksi autolautta on tälläkin välillä uponnut kovassa aallokossa ja vienyt matkustajat mennessään.

Eddie oli meitä vastassa Banda Acehin satamassa. Kun pääsimme takaisin tuttuun majataloon, valmistauduimme jo seuraavan päivän siirtymään. Pesimme pyykkiä, söimme hyvin ja menimme ajoissa nukkumaan. Saksalainen Mathias päätti tulla myös samaan majapaikkaan. Meillä oli sama lento aikaisin aamulla Kuala Lumpuriin, josta Mathias jatkoi kohti Eurooppaa. Meillä jatkui matka bussilla Melakaan suoraan lentokentältä. Muutama päivä vielä kulttuuria ja hyvää ruokaa ennen Etelä-Korean kiertuetta.

Pulau Weh oli uskomattoman hieno kokemus. Onneksi muutimme hieman matkasuunnitelmia, muuten olisimme jääneet tästä kaikesta paitsi! Jos stressihormoonitasosi ovat tapissa ja otsasuonesi poksahtamaisillaan, tämä voi olla sinun paikkasi ladata akkuja. Ihan heti ei tule mieleen yhtä rentouttavaa lomakohdetta. Hintataso on vielä hyvin edullinen, ja se saa budjettimatkaajankin hymyilemään.

Rannat ovat puhtaita, eikä niitä ole pilattu muoviroskalla. Mihin tahansa saarella meneekin, siellä saa olla rauhassa. Missään ei ole turistilaumoja, eikä kukaan tyrkytä sinulle mitään.

Pulau Wehille pääsee matkustamaan esimerkiksi Kuala Lumpurin kautta.

Bali

Lähimatkailua Uluwatuun ja Amediin

heinäkuuta 09, 2018

Uluwatu
Ubudissa vietettyjen rentojen, joogan ja levyttelyn täyteisten viikkojen jälkeen oli pientä lähimatkailun kuumetta havaittavissa. Hyvä ystävä ja työkaverini Jani ilmaantui oman Vietnamin reissunsa jälkeen Ubudiin palautumaan. Nakkasimme enimmät tavarat hänen majapaikkaan säilytykseen, ja hyppäsimme aamuvarhain skootterin selkään. Edessä oli 55 km matka vilkkaita ja ruuhkaisia teitä pitkin Balin saaren eteläosaan, Uluwatuun. Ubudissa ilma oli pilvinen ja lämpötila +28 astetta, mitä mainioin ajokeli. Otimme kolmen yön reissulle mukaan vain kaiken välttämättömimmän. Pakkasimme vähät tavaramme kahteen päiväreppuun. Mukaan lähti myös pieni ensiapupakkaus. 

Päätimme lähteä liikkeelle useamman pysähdyksen taktiikalla. Kokemuksesta viisastuneena tiedämme, että se säästää pakaroita ja ehkäisee tehokkaasti kroonista niskajumia. Poikkesimme kerran jäätelöllä, samalla ostimme lisää vettä. Mitä lähemmäksi saavuimme Sanuria ja Kutaa, sitä kuumemmaksi kävi ilma. Pilvet hävisivät taivaalta ja aurinko porotti säälimättömästi. Siinä oli taas useamman kerran tällä reissulla grillattu niska kovilla. 

Liikenne oli todella vilkasta. Vietnamista tuttuja äänimerkkejä ei täällä käytetä, joten kaikki pitää havainnoida visuaalisesti. Varsinkin takaa, liian läheltä ja suurella nopeudella ohittelevat aiheuttivat pieniä kuumotuksia. Jokaisen pienen pihatien suojista saattaa tulla lähes mitä vain yllättäen eteen. 

Pysähdyimme syömään Djimbaranissa, mistä on matkaa Uluwatuun enää reilu 10 km. Huomasimme yhtäkkiä tutun punaisen logon tien oikealla puolella. Olimme viimeksi syöneet samassa paikassa tammikuussa Omanissa. Siinä se oli, Pizza Hut! 

Saavuimme Uluwatuun muutaman tunnin matkan jälkeen mahat pizzasta pinkeinä. Huolimatta useamman pysähdyksen taktiikasta, hartiat tuntuivat kiveltä ja ahteri superlonilta. Pohkeista pystyi vielä jotain tuntoa aistimaan. Skootterilla matkustaminen kakspäällä on rentouttavaa ja mukavaa. Suosittelemme lämpimästi varsinkin pitkiä siirtymiä. 

Uluwatussa oli erittäin helteinen ja läkähdyttävä ilma. Majoituimme kolmeksi yöksi siistiin ja miellyttävään Olas Homestay - nimiseen majataloon, jossa oli huolella hoidettu puutarha. Sisäpihan etuosassa oli alkamassa uima-altaan rakentaminen. Heitimme päiväreput huoneeseen ja suuntasimme samantien Uluwatu - temppelille. Matkaa kertyi vuoristoteitä ylös alas 7 km suuntaansa. Temppelille on parin euron sisäänpääsymaksu. Alue maisemineen on kuvankaunis. Balilaiset rakastavat portaita, lähes jokaiselle temppelille pääsy vaatii enemmän tai vähemmän pohjelihaksia. Temppelit ja patsaat ovat yksityiskohtaisia ja niiden koristeluun on käytetty valtavasti aikaa. Meitä kiinnosti täällä erityisesti maisemat, meri ja jyrkät kalliot. 

Chocolate madness.
Uluwatu temppeli.
Kun olimme lähdössä alueelta pois, todistimme hieman kyseenalaista episodia. Kiinalaiset turistit halusivat ottaa selfieitä pienen vastasyntyneen apinanpoikasen kanssa. Paikallinen opas oli kaapannut emolta poikasen ja poseerasi kännyköiden parrasvaloissa. Kiinalaiset turistilaumat olivat haltioissaan, meitä tilanne lähinnä suretti. Kaiken huipuksi jouduimme kulkemaan kapeaa polkua pitkin erittäin raivoisan ja agressiivisen apinalauman läpi, joka yritti saada poikasta takaisin. Se polku sattui olemaan ainoa tie ulos koko paikasta. Molemmilla puolilla oli kymmeniä sähiseviä ja uhkaavasti käyttäytyviä isoja apinoita. Onneksi selvittiin ilman puremia. Kuljimme vain rauhallisesti pois alueelta.

Uluwatu on surffareiden suosiossa. On mahdotonta olla törmäämättä turistiin, jolla on vaalea hulmutukka, RayBanit, hihaton paita, jäätävä rusketus ja skootterin kyljessä surffilauta. Täällä onkin mitä parhaimmat puitteet surffaukseen. Ominaista Uluwatun rannoille on, että niille joutuu kävelemään monesti satoja portaita alas. Kävimme tutustumassa lähes kaikkiin rantoihin, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden. Se on vaikeasti saavutettavissa, mutta ehdottomasti jokaisen hikipisaran arvoinen. 

Uluwatu, Dream Beach
Nyang Nyang - Beach:lle pääsee pientä ja huonokuntoista, todella jyrkkää polkua pitkin. Matka sademetsän läpi kestää helposti puolisen tuntia. Yksin ei tarvitse etappia taittaa, seuraa pitävät lukuisat apinat ja pörriäiset. Ranta itsessään on reilu puoli kilometriä pitkä. Hiekka on kauniin keltaista ja pehmeää, eikä roskaa ole juuri havaittavissa. Tänne ei kovin moni turisti jaksa vaivautua. Nyang Nyang onkin lähinnä paikallisten ihmisten suosiossa. Kun pääsimme rannalle, taivaalle oli kertynyt uhkaavan näköisiä pilviä. Ketään ei näkynyt missään, jos ei vapaana kulkevia lehmiä ja apinoita laskettu mukaan. Löysimme kuitenkin kauempaa yhden pienen katoksen, mistä ostimme tuoreen kookoksen janojuomaksi. Pientä rantakojua piti paikallinen rouva, joka puhui muutaman sanan englantia. Sen verran kyllä lähti nesteet liikkeelle alas patikoidessa, että kookos teki terää ja maistui raikkaalle katoksen suojissa. 

Kävelimme pitkin rantaviivaa, välillä istuimme alas ihailemaan merta ja katselemaan merilintujen saalistusta. Aurinko paahtoi kuumasti, kunnes katosi hetkeksi tummien pilvien taakse. Rapujen tekemiä reikiä ja koloja oli rantahiekka täynnä. Emme millään olisi malttaneet lähteä pois, mutta nälkä alkoi jo muistuttamaan itsestään. Viimeistään siinä vaiheessa laitoimme liikettä niveliin, kun muutama iso vesipisara tipahti kasvoille. 

Uluwatussa on tavallaan useita keskuksia ja skootteri on paras kulkupeli siellä liikkumiseen. Jokainen majapaikka tarjoaa sen vuokralle. Pankkiautomaatteja on hyvin tarjolla. Ravintoloita on lukuisia päätien varrella. Suosituimmilla rannoilla on kahviloita ja muita ruokapaikkoja. Hintataso on jopa Ubudia korkeampi. Uluwatussa riittää kapeita teitä ja polkuja ajettavaksi. Koskaan ei tiedä mitä mukavaa tien päästä löytyy.. 

Muutaman päivän aikana tuli skootterin mittariin parisataa kilometriä. Ajoimme takaisin Ubudiin, jossa vietimme yhden yön. Samalla totesimme, ettei Amediin jaksa millään lähteä seuraavana aamuna ajamaan. Matkaa olisi kertynyt 78 km suuntaansa haastavia vuoristoteitä pitkin. Pyysimme jo tutuksi tullutta majatalon isäntää järjestämään meille kyydin tulevalle aamulle. 

Uluwatu, matkalla alas Nyang-Nyang Beach:lle.
Nyang-Nyang Beach.
Amed
10 km ennen Amedia löytyy pysähtymisen arvoinen paikka. Tirta Gangga on uskomattoman kaunis puutarhan ympäröimä temppelialue, jota kutsutaan myös vesipalatsiksi. Sinne kannattaa mennä aikaisin aamulla, jos ei halua nauttia maisemista kymmenien selfie-tikkujen seassa. Temppelialue on lisäksi suosittu hääkuvaus kohde. 

Jos vain mahdollista, niin ilma oli Amedissa vieläkin kuumempi kuin Uluwatussa. Varasimme majoituksen loistavalta paikalta ihan meren rannalta. Majatalon nimi oli De Adame Guesthouse, joka oli rakennettu pari vuotta aikaisemmin. Huone itsessään on valtavan kokoinen ja raikkaasti sisustettu. Valkoinen ja turkoosi väritys toi mieleen Kreikan Santorinin. Rannalta on upeat näkymät Mt. Agungin aktiiviselle tulivuorelle, joka tuprutteli höyryjä useamman kerran päivässä. Ensimmäisenä yönä heräsimme ukkosta muistuttavaan jyrinään, samalla kun talo vähän vavahteli. Tulivuori siellä vain muistutti olemassa olostaan.. 

Amed on rauhallinen kohde, joka soveltuu mitä parhaiten snorklaukseen ja sukeltamiseen. Vesi on todella kirkasta, korallien eläimistö on runsaslukuinen ja monimuotoinen. Kilometrejä pitkä rantatie myötäilee maaston korkeuseroja. Sen molemmin puolin kasvaa palmuja, mangopuita ja monia muita lajeja mitä ei edes tunnistettu. Liikenne on todella rauhallista ja rentoa. Rantatien varrella on siellä täällä ravintoloita, sukelluskeskuksia, sekä tietysti toinen toistaan hienompia majapaikkoja. Osa niistä sijaitsee korkeilla kukkuloilla, mistä on henkeäsalpaavat maisemat kauas horisonttiin. Suosituimpia ovat kuitenkin bungalowit ja hostellit heti meren rannalla. Mikä onkaan mukavampaa, kuin lähteä omalta rannalta aamuisin uimaan, snorklaamaan ja katselemaan vedenalaista elämää. Amedin vilkkain sesonki alkaa karkeasti heinäkuun alusta, ja se ajoittuu merivirtojen mukaan. Meidän aikana siellä oli todella rauhallista ja lupsakka meininki. Ruoka on Amedissa hyvää ja suhteellisen edullista. Ehdottomasti yksi parhaimmista on Blue Earth Village - ravintola. 

Siellä kannattaa testata esimerkiksi pizzaa ja pasta-annoksia.

Tirta Gangga.
Alla: Parananjättilumpeet
Saavuimme Amediin puolen päivän jälkeen. Ensimmäisenä ohjelmassa oli paikallisen ravintolan metsästys ja lounas. Ruoan jälkeen vetäydyttiin omalle terassille viettämään siestaa, makoilemaan ja katselemaan, kun aallot löivät muutaman metrin päässä rantaan. Iltapäivällä majatalon perheellä on tapana hemmotella vieraitaan. Tarjolla on paistettuja banaanilettuja kahvin ja teen kera. Snorklausvälineet sai lainaan omasta majapaikasta. Skootteri, pyykinpesu, balilainen hieronta, aamuinen kalastusretki merelle.. Isäntäperhe tarjoaa ja järjestää kaiken vaativallekin vieraalle. Sen verran oli edellisen päivän skootterimatkasta kroppa jumissa, että otettiin heti iltapäivästä hieronnat aurinkovarjojen suojissa lempeän merituulen puhaltaessa iholle. 

Majatalon isäntä kutsui meidät illalliselle meren rannalle. Tähtitaivas oli niin käsittämätön, ettei sitä pysty mitenkään sanoiksi pukemaan. Miljoonia tähtiä, osan linnunradan pyrstöstä pystyi erottamaan. Kuun sirppi valaisi taivasta poikkeuksellisen matalalta, ja se painui vuorten taakse horisonttiin. Ensimmäisen kerran elämässä näimme kuun nousevan ja laskevan muutaman tunnin sisällä. 

Varhain samana aamuna Made oli käynyt isänsä kanssa reissun merellä. Saaliiksi saatiin makrilleja. Maden isä on mestarikokki ja entinen ammattikalastaja. Hän loihti illallisen, joka ei ihan heti unohdu. Menuun kuului hiilloksella kypsennettyjä makrilleja tulisen makean chilikastikkeen kera, paikallista keittoa, riisiä, kalapullia ja vaikka mitä muuta. Oli uskomatonta kuulla, mitä kaikkea Maden elämässä on tapahtunut, ja miten hän päätyi majatalo-yrittäjäksi muutamia vuosia aikaisemmin. Illallinen maksoi meiltä molemmilta yhteensä noin 6 euroa. 

Amed, De Adame Homestay.
Hyvin nukutun yön jälkeen otimme skootterin vuokralle ja suuntasimme rantatietä pohjoiseen. Ajoimme 15 km päähän ja poikkesimme välillä pienille hiekkateille. Kaikilla oli sama osoite, merenranta. Yhtään turistia ei näkynyt missään. Löysimme muutaman todella timanttisen paikan. Jotta nämä harvat ja hienot paikat pysyisivät koskemattomina, jätämme nimet tällä kertaa salaisuudeksi. 

Mt. Agung kohosi jylhänä ja uljaana koko matkan vasemmalla puolella. Katsoimme kartasta pienen vuoristotien, ja eikun nokka kohti Agungin alarinteitä. Tulivuori kohoaa yli 3000 metrin korkeuteen ja se levittäytyy valtavalle alueelle. Ajelimme kilometrejä ylöspäin aina vuoren alarinteille asti. 

Muutamat harvat paikalliset vastaantulijat tööttäilivät ja hymyilivät meille iloisesti, kun kohtasimme kapealla tiellä. Välillä kohdalle osui pieni ja vaatimaton temppeli. Mt. Agungin alarinteiltä on maagiset näkymät laaksoon ja merelle, joka hohti erityisen turkoosina kilometrien päässä. Itse tulivuorelle ei ollut nyt asiaa, koska se on erittäin aktiivinen. 

Iltapäivälle suunniteltu snorklaus odotti majapaikassa. Lainasin välineet ja suuntasin rantaan. Vesi osoittautui todella lämpimäksi, näkyvyys oli erinomainen. Made kertoi aiemmin, että jos olisin erittäin onnekas, saattaisin nähdä merikilpikonnan. Niitä asuu Amedin kilometrejä pitkällä rantakaistaleella vain kolme kappaletta. Jokainen, joka on joskus snorklannut tai sukeltanut korallien yläpuolella tietää, kuinka uskomaton se näky on väreineen, kaloineen ja meritähtineen. 

Olin ollut meressä jo yli puoli tuntia ja uinut melkoisen matkan. Ei näkynyt jälkeäkään merikilpikonnasta, eikä liiemmin Nemostakaan. Hieman pettyneenä ja väsyneenä käännyin takaisin. Yhtäkkiä metrin päässä oli kilpikonna ottamassa happea. Uskomaton näky. Se katsoi minua hetken, jonka jälkeen se hitaasti vajosi pinnan alle ja lipui syvyyksiä kohti. Olin niin innoissani, että vedin varmaan pari desiä merivettä keuhkoihin. En antanut sen häiritä, vaan seurasin kilpikonnaa niin kauan, kunnes se katosi näkyvistä. Yskin muutaman minuutin keuhkoista vettä, ja palasin hitaasti rantaviivaa myötäillen takaisin lähtöpaikkaan. Selitin Madelle mitä olin nähnyt. Hän kertoi, että kyseinen yksilö on 7 - vuotias nuorukainen, jota vain harva ihminen on onnistunut näkemään. Kyläläiset ovat antaneet kilpikonnalle oman nimenkin, mutta en millään muista sitä enää. 

Amed oli Balin reissun ehdottomia kohokohtia. Todella rento meininki, erinomainen paikka snorklaukseen sekä akkujen lataamiseen. Luonto on kaunis, rannat ovat mustaa kiveä ja hiekkaa, mikä on ominaista vulkaanisella alueella. Täältä pääsee Gilin saarille ja Lombokiin pikaveneellä noin tunnissa. Olimme Amedissa kolme yötä, mikä on ehdottomasti aivan liian vähän. Täällä menee helposti viikkokin. 

Amed. Nimetön ranta.
Unohtumattomat auringonlaskut. Taustalla aktiivinen Mt. Agung
Paluu Ubudiin
Paluu Ubudiin ja arkirutiineihin kävi nopeasti. Dewa vei meidät kolme päivää aiemmin Amediin, ja nyt hän haki meidät takaisin. Meillä oli edelleen Dewalta vuokrattu skootteri käytössä, joten pakkasimme laukut ja tavarat kyytiin. Ubudin liikenne on vilkastunut huomattavasti kolmessa vuodessa. Yhä useammalla on varaa ostaa auto. Sen saa hankittua muutamalla tuhannella eurolla omaksi. Suuntasimme Ubudin vilkkaasta ja ruuhkaiseksi muuttuneesta keskustasta kohti riisipeltoja. Seuraava majoitus otettiin AirBnB:n kautta suoraan koko viikoksi. Paikan nimi on Buddha Home. Kävimme katsomassa paikan valmiiksi jo viikkoja aiemmin ja ihastuimme siihen välittömästi. Majatalon omistaa rento ja miellyttävä itävaltalainen eläkeläispariskunta. Pariskunnan itse lomaillessa, saimme olla täysin kahdestaan muutaman ensimmäisen päivän.

Buddha Home on rakkaudella hoidetun puutarhan suojissa, pitkän tien päässä riisipeltojen keskellä. Jos kaipaa luontoa ja rauhaa ympärilleen, kannattaa tulla tänne. Omalla terassilla on riippumatto, jossa voi ottaa tarpeen tullen vaikka päiväunet. Pihalla on pieni uima-allas. Helteisenä päivänä se on oiva paikka käydä viilentymässä. Näkymät vihreille riisipelloille avautuivat joka suunnasta.

Puutarha on päivisin täynnä kolibreja, perhosia ja muita siivekkäitä lentelijöitä. Naapurin ankkalauma tepastelee riisipellolla ja pääskyset lentävät taivaalla. Jossain ammuu lehmä. Kukko kiekuu lähellä. Hento tuulenvire heiluttelee puutarhan kukkaistutuksia. Uima-allas solisee ja liplattaa taustalla. Kymmenien eri kasvien ja kukkien tuoksut leijailevat ilmassa. Takapihalla on vesialtaan päällä katos, jonne voi vetäytyä auringolta suojaan, ja jossa söimme jokaisen aamupalan. Pihapiiri suorastaan väreilee harmoniaa. Takapihan vesialtaassa on useita kaloja, pieniä ja isoja. Jos jaksaa hetken istua paikallaan hiirenhiljaa, voi nähdä, kun pieni kilpikonna pariskunta nousee kivetykselle paistattelemaan auringon lämmössä. 

Illan hämärtyessä alkaa toinen elämä. Pääskyt, perhoset ja muut pörriäiset vaihtuvat lepakkoihin, liskoihin, sääskiin ja tulikärpäsiin. Oli kyllä hieno kokemus nähdä ensimmäistä kertaa elämässä sähkön sinisenä loistavia tulikärpäsiä. Kyllä luonto on vain ihmeellinen. 

Ubud, Buddha Home.
Viihtyisä aamupalapaikka.
Omalla terassilla.
Meidän naapurit ja pihatie.
Seurasimme viikon ajan erään lintuemon pesänrakennuspuuhia, kun samalla söimme aamupalaa. Eräänä aamuna emo piti tavanomaisesta poikkeavaa ääntä. Näimme, miten se muni yhden kauniin vaaleanpunaisen munan pesään ja poistui sitten hakemaan lisää sopivia oksia pesän suojaksi. Lähtöaamuna munia oli kaikkiaan jo kolme kappaletta. Lintulaji ei meille koskaan selvinnyt. 

Serkkupoika Riku ja hänen vaimonsa Laura tulivat lomamatkalle Balille ja Ubudiin. Tuliaisina Suomesta saimme kilon irtokarkkeja, Fazerin suklaalevyjä sekä ruisleipää. Ei ollut onnella rajoja. Kävimme useamman kerran yhdessä ulkona syömässä, istuimme kahviloissa ja ajelimme skootterilla ympäriinsä. Eräänä päivänä vierailimme yhdessä Tegenungan vesiputouksella, joka on reilun 10 kilometrin päässä Ubudista. Rikulla ja Lauralla oli hieman huono tuuri sään suhteen. Lähes jokaisena päivänä heidän ollessa Ubudissa satoi kaatamalla vettä. Jouduttiin ostamaan jokaiselle sadeviitat, ja olimme melko hupaisa näky liikenteessä värikkäissä sadeviitoissa. Hymy oli herkässä vastaantulijoilla.. 

Tegenungan vesiputous.
Skootteri episodi
Eräänä iltana söimme pienessä paikallisessa Warungissa Ubudin sivukadulla. Teimme juuri lähtöä ja olimme maksamassa päivällistä. Ravintolan ohi lipui hitaasti iso katumaasturi. Kuului rysähdys ja kuinka ollakaan, maasturi osui meidän skootteriin, joka putosi ojan pohjalle kyljelleen. Sivukadut Ubudissa ovat kapeita ja ahtaita. Skootteri jätettiin niin laitaan katua kun vain mahdollista. Muutama muu skootteri oli vielä lähempänä ajorataa, joten vaati kohtalaista taitoa osua juuri meidän kulkupeliin. 

Ravintolan omistajan mies juoksi paikalle samaan aikaan kun me päästiin ihmettelemään tapahtunutta. Tässä vaiheessa otin kuvan kännykällä auton rekisterikilvestä ja mallista. Kuski nousi hetken päästä autosta ulos ja tuli tarkastamaan vahinkoja. Kaveri puhui sen verran paksulla aksentilla, että veli venäläinen se vuokra-autoa kuljetti. Kaduille molemmin puolin alkoi nopeasti kertyä jonoa ja hermostuneimmat huutelivat jo venäläiselle, että siirrä nyt se auto sivuun. 

Ravintolan omistajan kanssa nostimme skootterin ojasta ja aloimme tarkastamaan vaurioita. Venäläinen hyppäsi auton rattiin, ja yritti veivata maasturia eteen ja taakse. Auton käsittelytaito oli sitä luokkaa, että hieman hirvitti sitä touhua katsella. Siinä vaiheessa, kun palanut kytkin haisi ilmassa, joku paikallinen tuli tarjoamaan ajo-opetusta venäläiselle. Yritin saada kuskin yhteystietoja useampaan kertaan siinä onnistumatta. Jäimme kaikki hölmistyneinä katsomaan, kun venäläinen lähti yhtäkkiä paikalta kumit savuten. Auto paahtoi pikku kujaa pitkin todella kovalla nopeudella ja katosi yön pimeyteen. 

Kaveri sitten otti ja pakeni paikalta. Venäläinen oli selvästikin ensikertalainen Ubudissa. Hän ei nimittäin tiennyt, että edessä oli riisipelto ja umpikuja. Ravintolan pitäjä oli jo soittamassa poliiseja paikalle. Ehdotin, että soitetaan myöhemmin, jos venäläinen ei suostu yhteistyöhön. Hyppäsin skootterin selkään, joka oli todettu ehjäksi muutamaa pientä naarmuja lukuunottamatta. Ei tarvinnut kauaa ajella, kun city -maasturin takavalot erottuivat kujalla. 

Koputin kuskin ikkunaan. Samalla näin, kun venäläisen tyttöystävä itki ja huitoi etupenkillä. Denice, joka toimi kuskina, avasi ikkunan. Kysyin häneltä, että mitä just äsken tapahtui. Hän vain pyyteli anteeksi. Selitin ja väänsin rautalangasta, mitä seuraavaksi tapahtuu. Asia voidaan hoitaa tässä ja nyt vaihtamalla puhelinnumerot ja majapaikan tiedot, tai otetaan paikallinen poliisi hämmentämään soppaa entisestään. Denicen mielestä poliisin kutsuminen ei kuulostanut yhtään hyvältä vaihtoehdolta. Olin samaa mieltä. Kerroin myös oman mielipiteeni ihmisistä, jotka pakenevat kolaripaikalta. Loppujen lopuksi kaikki saatiin sovittua ja ilmoitin, että perästäpäin kuuluu, jos tarvetta ilmenee. 

Balilla, kuten käytännössä kaikkialla Aasiassa, länsimaalainen kustantaa poikkeuksetta kaikki vahingot ja on vastuussa onnettomuudesta. Syyllisellä ei ole väliä. Esimerkiksi kolaripaikalle Vietnamissa kutsuttu poliisi maksaa kolme miljoonaa dongia (100€ ), joka on maksettava heti käteisellä.

Ubud Monkey Forest
Monkey Forest 
Ubudin apinametsä on suosittu turistikohde. Joka kuukausi siellä vierailee noin 120 000 ihmistä. Metsässä asuu noin 750 apinaa, jotka elävät kuudessa eri yhdyskunnassa. Jokaisella yhdyskunnalla on omat reviirit. Metsässä on 186 eri puu - ja kasvilajia, alue itsessään on 12,5 hehtaarin kokoinen. Alueella on kolme temppeliä. Apinat ovat tottuneet ihmisiin eivätkä pelkää mitään. Puistoon ei kannata ottaa mukaan käsilaukkua, vesipulloa, muovipusseja eikä varsinkaan mitään syötävää. Puiston asukit ovat todella uteliaita ja huomaavat varmasti, jos mukana on naposteltavaa tai evästä. Joka päivä apina puree vähintään yhtä turistia. Purema voi olla erittäin vaarallinen ja sisältää monesti useita eri viruksia, jotka siirtyvät pureman kautta ihmiseen. Yksi ihmiselle vaarallinen on Herpes B virus. Jotkut yksilöt saattavat kantaa vesikauhua. Se on ikävä päätös Balin vierailulle, varsinkin jos rokotteet ovat paikallisista sairaaloista lopussa. Seuraava lähin sairaala löytyy Singaporesta tai Kuala Lumpurista. Kaikesta huolimatta paikka on ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Maalaisjärjellä ja normaalia varovaisuutta noudattamalla riski joutua apinan puremaksi on todella pieni.

Galungan ja Kuningan 2018 
Galungan:ssa Balilaiset juhlivat hyvän voittoa pahasta. Paikalliset ihmiset pukeutuvat perinteisiin juhla-asuihin. Juhlan ensimmäisenä päivänä jumalat laskeutuvat maan päälle. Kuningan on päätösjuhlapäivä, jolloin jumalat nousevat takaisin taivaaseen. Päivämäärät vaihtelevat, koska Pawukon kalenterissa on vain 210 päivää. Pääsimme seuraamaan hyvin läheltä tätä kymmenen vuorokautta kestävää juhlintaa. Alkuvalmistelut aloitettiin jo viikkoja aikaisemmin. Temppelit ja talot koristellaan värikkäillä käsitöillä ja kukka - asetelmilla. Jokaisen talon edustalla on oma pitkä bambu-pylväs, jota kutsutaan nimellä penjor. Pylväät on koristeltu mm. kookospuun lehdistä tehdyillä koristeilla. Kaikissa pylväissä on pieni katos, jonka suojiin jätetään joka päivä uhrilahjoja jumalille. Yksityiskohtiin on käytetty valtavasti aikaa. 

Galungan on balilaisille tärkeä juhla, jolloin vieraillaan perheiden, läheisten sukulaisten sekä hyvien ystävien luona. 

Ubud, Galungan ja koristeelliset Penjor-pylväät.
Paikallisen temppelin sisäänkäynti.
Kylpylät
Ubudissa ja sen lähiympäristössä on laaja valikoima korkeatasoisia kylpylöitä, jotka tarjoavat kaikenlaisia hemmottelupaketteja. 2-4h hoitopaketit maksavat vain murto-osan verrattuna esimerkiksi Suomen hintoihin. Kylpylät sijaitsevat yleensä viidakon keskellä trooppisen kauniin puutarhan ympäröimänä tai riisipeltojen läheisyydessä. Jokainen yksityiskohta on tarkoin suunniteltu ja toteutettu. 

Tjampuhan Spa sijaitsee noin 1,5 km päässä Ubudin keskustasta. Reitti kylpylään kulkee portaita alas pieneen kanjoniin, jonka keskellä virtaa joki. Kylpylässä on kaksi aitoa suomalaista saunaa, kaksi höyrysaunaa, sekä kylmä - ja kuumavesiallas. Puitteet ja ympäristö ovat niin harmoniset, kuin vain mahdollista. Hoitopaketteja on lukuisia mistä valita. Täällä vierailimme useamman kerran saunomassa ja uimassa, koska tämä paikka ei ole vielä turistimassojen tiedossa. Monesti olimme kylpylässä ihan kahdestaan. Esimerkiksi kahden tunnin hoito maksoi noin 20€. Se sisälsi tunnin balilaisen hieronnan, vartalon kuorinnan ja jogurttinaamion, sekä lämpimän kukkakylvyn. Tämän lisäksi pakettiin kuului saunojen ja altaiden käyttö. Jos haluaa käydä vain uimassa ja saunomassa, 4 h lippu maksaa 6€.

Ubud, Tjampuhan spa.
Kylmä - ja kuumavesialtaat.
Karsa Spa on Ubudin ehkä suosituin kylpylä, eikä ihme. Hoitopaketit ovat todella korkealaatuisia. Kannattaa varata hoito ajoissa, jonot ovat pitkiä. Kylpylä on riisipellon vieressä. Trooppinen, kaunis puutarha on jo itsessään nähtävyys. Tänne kävelee Ubudin keskustasta alle puolessa tunnissa kauniiden kumpuavien maisemien läpi. Skootterilla pääsee myös, mutta tie kiemurtelee pitkän matkan kautta. Kilometrejä kertyy 12 suuntaansa. Kävimme täällä kaksi kertaa hoidoissa. Yksityiskohdat ja asiakkaan viihtyvyys on suunniteltu viimeisen päälle. Palvelu on lähes kuninkaallista tasoa.

Ubud, Karsa spa.
Hoito aloitettiin valitsemalla hierontaöljyt ja nauttimalla inkivääriteetä.
Rentouttava kukkakylpy.
Vietimme Balilla kaksi ikimuistoista kuukautta. Paljon jäi vielä kokematta ja näkemättä. Ubud tuntui kodilta. Ubudissa, sen kulttuurissa ja ilmapiirissä on jotain täysin omalaatuista, mitä ei ole missään muualla. Se täytyy vain kokea itse. 

Ota yhteyttä:

Sivun näyttöjä yhteensä