Vietettyämme yhden yön Kuala Lumpurissa jatkoimme varhain aamulla matkaa kohti Banda Acehia, joka tuhoutui pahoin vuoden 2004 tsunamissa. Kun lento laskeutui aamulla klo 8 paikallista aikaa pienelle ja vaatimattomalle Sultan Iskander Muda:n kansainväliselle lentokentälle tiesimme, että nyt ollaan tultu paikkaan, jonne suuret turistimassat eivät ole vielä löytäneet. Olimme ainoat länsimaalaiset lennolla. AirAsian kone oli myös ainoa lento, joka kentälle samana päivänä laskeutui.

Vastoin kaikkia ennakkoluuloja, Banda Aceh on rento ja hurmaava 230 000 asukkaan kaupunki. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja ovat aidosti kiinnostuneita niistä harvoista ulkomaalaisista, jotka sinne eksyvät.

Eddie, majapaikan isäntä oli meitä lentokentällä vastassa. Hyppäsimme autoon ja matka jatkui kohti pientä Lhonga - nimistä kylää, joka sijaitsee noin 12 km Banda Acehista länteen. Eddie osoittautui oikeaksi huuliveikoksi. Nauroimme kaikki koko automatkan vedet silmissä. Välillä näytti siltä, ettei me päästä elävänä perille. Eddie paahtoi maasturilla kaasu pohjassa keskittyen enemmän vitsien kertomiseen ja Suomen kielen opiskeluun, kun liikenteen seuraamiseen.

Eddie’s homestay on ainutlaatuinen yhdistelmä ammattimaista toimintaa kodikkaassa ja erittäin viihtyisässä ympäristössä. Koko majatalon toiminta perustuu Eddien hiomiin yksityiskohtiin, jotka on toteutettu isolla sydämellä ja tunteella. Harvoin, jos koskaan kaikki ihan pienimmätkin asiat on otettu huomioon kuten Eddie oli tehnyt. Siihen kun lisätään vielä ystävällinen, hauska persoona ja äärimmäinen vieraanvaraisuus, paketti on täydellinen.

Banda Aceh, Lhonga. Eddie valmistamassa herkkuruokaa. Sultan Iskandar Muda International Airport.

Lhonga on seesteinen pieni kylä meren läheisyydessä. Kylän laidalla lähellä merta on komea moskeija. Lehmät ja monet muut kotieläimet kulkevat vapaasti missä haluavat. Kahviloita ja warungeja löytyy muutama kappale. Söimme kuitenkin pääsääntöisesti Eddien loihtimia herkkuja. Hän osoittautui melkoiseksi mestarikokiksi. Varsinkin paikalliset tacot ja papu-rendang veivät kielen mennessään.

Lhongan lähettyvillä on muutama kaunis hiekkaranta ja lisäksi se on todella hyvä paikka surffaukseen. Turisteja on harvemmin kourallista enempää koko kylässä, joten aalloille ei tarvitse jonotella vuoroaan. Monesti kyläläiset pysähtyivät juttelemaan ja kyselemään mistä päin ollaan kotoisin. Sanat Martti Ahtisaari ja Suomi nostivat hymyn ja kunnioituksen kyläläisten kasvoille.

Rannalla jouduimme lukuisten ryhmien ja ihmisten kanssa yhteiskuviin. Paikalliset ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kaikki kauhu - ja pelottelutarinat sharia- laista, sekä Banda Acehin ahdasmielisistä muslimeita kannattaa samantien unohtaa. Emme ole koko reissun aikana tunteneet missään oloamme yhtä turvalliseksi kuin täällä.

Banda Aceh, Lhongan moskeija. Välillä oli lähes mahdotonta liikkua rannalla joutumatta paikallisten kanssa yhteiskuviin.

Tietysti paikallisia tapoja sekä uskontoa täytyy kunnioittaa. Naisen on peitettävä polvet ja olkapäät julkisilla paikoilla. Länsimaalaisten ei kuitenkaan tarvitse pitää huivia päässä. Sama koskee miehiä. Tiettyihin paikkoihin, kuten museoihin kannattaa pukeutua siistimmin. Hihattoman paidan voi jättää suosiolla matkalaukkuun.

Ajoimme Eddieltä lainatulla skootterilla yhtenä päivänä Banda Acehin keskustaan. Tarkoituksena oli käydä tsunami - museossa. Virastot, monet kaupat ja liikkeet menevät kiinni ennen rukoushetkeä. Kerkesimme juuri ja juuri museoon sisälle, ennenkuin ovet suljettiin. Mikäli sattuu olemaan vaikka kaupassa rukoushetken alkaessa, ei sieltä kuitenkaan tarvitse poistua sen ajaksi.

Paluumatkalla Lhongaan poikkesimme pienessä ostoskeskuksessa syömässä, katselemassa paikallisten tuotteiden tarjontaa sekä hintatasoa. Ajoimme skootterin pysäköintihalliin, jossa tapasimme miehen Uudesta-Seelannista. Hän oli naimisissa paikallisen naisen kanssa ja ilahtui silmin nähden meihin törmättyään. Hän kertoi, ettei ole pitkiin aikoihin nähnyt ainoatakaan länsimaalaista, joten vaihdoimme kuulumiset ja elämäntarinat parkkihallissa.

Banda Acehin keskusta. Lhonga. Rannalle johtava paikallinen tie. Lhonga Beach.

Mielikuvat vuoden 2004 katastrofista pyörivät lööppien ja Thaimaasta näytettyjen uutispätkien ympärillä. Vähiten palstatilaa sai Banda Aceh, vaikka se kärsi pahimmat tuhot ja liki kolmasosa väestöstä menehtyi. Apu paikalle saatiin vasta useiden päivien kuluttua. Kaikki viesti - ja kulkuyhteydet olivat poikki. Ensimmäiset hätäviestit lähetettiin Banda Acehista LA - radiopuhelimilla.

9,2 magnitudin järistys kesti lähes 10 minuuttia. Viisitoista minuuttia myöhemmin yli 30 metriset aallot pyyhkäisivät lukuisia kyliä ja Banda Acehin kartalta. Muutamia taloja sekä kaupungin päämoskeija jäivät pystyyn. Yli 130 000 ihmistä sai surmansa, monet kylät ja alueet tuhoutuivat täydellisesti. Jotain veden voimasta kertoo se, että iso kalastajavene löytyi myöhemmin 5 km päästä sisämaasta omakotitalon katolta.

Museossa vierailu oli todella mielenkiintoinen ja tietysti ajatuksia herättävä kokemus. Sisäänkäynnin edessä on aaltoihin jäänyt poliisihelikopteri, tai oikeastaan se mitä siitä on jäljellä. Museossa on esillä valokuvia, videomateriaalia ja paljon erilaisia tavaroita, jotka on löydetty jälleenrakennustöiden yhteydessä. Kierrokseen menee vajaa pari tuntia aikaa. Museoon on ilmainen sisäänpääsy. Banda Acehissa vieraillessa tätä paikkaa ei voi sivuuttaa.

Banda Aceh, Tsunami-museon pääsisäänkäynti ja kuva museon sisällä.

Pulau Weh on Indonesian läntisin saari. Siellä sijaitsee myös maan nolla kilometri kohta, missä kävimme skootterilla ajelemassa. Banda Aceh ja Pulau Weh ovat säästyneet suurilta turstimassoilta osittain siksi, että sharia- lain takia sieltä ei saa ostettua alkoholia, paitsi muutaman ravintolan tiskin alta moninkertaisella hinnalla. Pulau Wehin löytävätkin lähinnä vain muutamat reppureissaajat, paikalliset turistit ja sukeltajat. Näimme saarella koko viikon aikana vain kourallisen länsimaalaisia.

Saaren yksi nähtävyyksistä on ehdottomasti sen kaunis ja monimuotoinen vedenalainen maailma. Osa merestä ja kaikki sen korallit ovat suojeltuja, koska ne tarjoavat kodin harvinaisille lajeille. Ei ole mitenkään tavatonta nähdä mustekaloja, kilpikonnia tai delfiinejä snorklatessa tai sukeltaessa. Vesi on kristallinkirkasta ja näkyvyys erinomainen.

Saarella pääsee myös ihastelemaan vedenalaista tulivuorta, joka päästelee kuplia syvyyksistä.

Eddie nakkasi meidät aamulla Pulau Wehille vievälle lautalle. Hyvästelimme ja totesimme, että viikon päästä nähdään uudestaan. Neljä päivää meni Eddien luona silmän räpäyksessä. Ostimme satamasta liput nopeampaan lauttaan. Autolautallakin Pulau Weh:lle pääsee, mutta matka kestää kauemmin. Lauttaranta on viimeinen paikka nostaa käteistä luotettavasta automaatista. Saarella ne ovat harvassa. Törmäsimme saarella automaattiin, jossa oli skimmauslaite. Erään lontoolaisen pariskunnan molemmat kortit oli skimmattu ja ostoksia tehty internetissä ympäri maailmaa.

Lauttamatka meni nopeasti ja merenkäynti oli miellyttävä. 50 minuuttia myöhemmin olimme jo Pulau Wehin satamassa, jonka nimi on Balohan. Jatkokuljetusta Sapangiin tai Ipoihin on turha murehtia etukäteen. Lauttarannassa odottaa nimittäin kymmenien taksi - ja bemu kuskien joukko valmiina tarjoamaan kyytiä. Nyrkkisääntönä mainittakoon, ettei Ipoihin kylään kannata maksaa enempää kuin 50k / hlö. Sapangiin pääsee 20k / hlö.

Paikallinen kioski Sapangin kaupungissa. Pulau Weh - Café Bixion ranta. Wisata Gua Sarang.

Lauttarannasta on vielä noin tunnin matka Ipoihin, riippuen kelistä ja muusta liikenteestä. Reitti pujottelee kauniiden sademetsien ja maisemien läpi, korkeuserot ovat isoja. Välillä tie kulkee turkoosin meren äärellä, välillä noustaan todella jyrkkää mäkeä ykkösvaihteella ylös. Yleisimmät liikenneonnettomuudet saarella ovat törmäykset villisikojen kanssa. Pääsääntöisesti tiet ovat hyvässä kunnossa ja päällystettyjä. Kovin leveiksi niitä ei voi kuitenkaan kutsua.

Saavuimme uuteen majapaikkaan kahden aikaan iltapäivällä. Meitä odotti siisti ja kompakti, ihka oma puinen bungalow turkoosin meren äärellä. Paikan omisti Wiggy, Englannista aikoinaan muuttanut brittimies, joka on naimisissa paikallisen rouvan kanssa. Heillä on kaksi yhteistä lasta. Wiggy muutti Englannista pois, koska kyllästyi hektiseen elämänrytmiin ja ainaisiin vesisateisiin. Muutaman vuoden reppureissun jälkeen hän asettui Pulau Wehin saarelle ja perusti oman majoitusyrityksen. Hän ei ole katunut päätöstä kertaakaan.

Ipoihissa vallitsee pienelle saarelle ominainen välitön ja rento meininki. Ilta - ja yöelämä puuttuu lähes täysin, aamuisin kylä heräilee pikkuhiljaa uuteen päivään kukkojen säestyksellä. Mikä onkaan mukavampaa, kun herätä auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun meren pauhatessa vain parin metrin päässä. Aamukahvin voi nauttia omalla terassilla turkoosia merta ihaillen ja korallikaloja katsellen. Iltaisin oli hienoa seurata jättimäisten hedelmä lepakoiden lentoa. Ne tosiaankin ovat jättikokoisia. Siipien kärkiväli saattaa olla lähes puolitoista metriä. Paikalliset kutsuvat niitä lentäviksi ketuiksi.

Ipoih:ssa aika meni lähinnä rentoutuessa. Omalta terassilta oli niin uskomaton näkymä merelle, ettei ollut mitään tarvetta poistua koko päivänä muualle kuin syömään. Välillä kävimme skootterilla ostamassa säkillisen hedelmiä naapurikylästä, jonne oli matkaa vain muutama kilometri.

Pulau Weh - Yksi lukuisista rannoista

Testasimme Ipoihissa ja lähikylissä kaikki hyvät ruokapaikat. Dee Dee oli ehdottomasti yksi parhaimpia. Etenkin kasvis-tempe curry vei sydämen. Kannattaa myös kokeilla täällä paikallinen taco, mikä poikkeaa hieman mexicolaisesta perinteisestä tacosta.. Annokset maksavat pari euroa kappale ja ne ovat todella isoja. Päätieltä Dee Dee ravintolaan on pientä polkua pitkin 15 minuutin kävelymatka.

Kymmenen minuutin ajomatkan päässä Ipoihin kylästä tien oikealta puolelta löytyy todellinen helmi pastan ystäville. Ravintola jää helposti huomaamatta. Päätien varressa on pienen pieni kyltti, joka opastaa polkua pitkin meren rannalle. Ravintolan nimi on Bixio. Tätä ravintolaa suosittelemme kokeilemaan. Paikan omistaa italialainen mies. Pasta valmistetaan itse italialaisella reseptillä. Kaikki annokset mitä testasimme, olivat uskomattoman herkullisia. Bixio on hieman kalliimpi kuin monet Ipoihin paikalliset ravintolat, mutta ehdottomasti jokaisen euron arvoinen. Iso pasta-annos täällä maksaa noin 4 euroa.

Eräänä päivänä ajoimme skootterilla paikkaan, jota kutsutaan nimellä 0 - kilometri piste. Se on Indonesian läntisin ja pohjoisin kolkka. Tästä alkaa siis Indonesia. Alueelle on rakennettu monumentti, jonka ympärille on syntynyt muutamia matkamuistomyymälöitä ja tietenkin kahviloita. Jyrkänteeltä näkee aurinkoisella ilmalla kauas horisonttiin ja maisemat ovat komeat. Apinat tykkäävät jostain syystä todella paljon temppeleistä ja maamerkeistä. Pulau Wehin apinoille ei kannata hymyillä, eikä varsinkaan näyttää hampaita. Se on haastamisen merkki. Muutenkaan apinat täällä eivät liiemmin ole kovin ihmisystävällisiä.

Pulau Weh - Paikalliset tacot veivät nälän mennessään! Dee Dee - ravintola. Kuvassa maukas tempe-kasviscurry. Hintaa annoksella 1,2€. Indonesian pohjoisin ja läntisin piste.

Pulau Weh on todella miellyttävä paikka ajella skootterilla ympäriinsä. Saari on helposti käsiteltävä, sen ajaa päivässä ympäri. Henkeäsalpaavat maisemat vain jatkuvat ja jatkuvat. Ipoihin kylän ja Sapangin pikkukaupungin välissä on käymisen arvoinen paikka. Ajoimme siitä ensin ohi, mutta löysimme kuitenkin perille. Välillä tienviittoja ja paikkojen nimiä on lähes mahdotonta huomata kasvillisuuden seasta.

Kyseessä on hyvin kaunis vesiputous keskellä viidakkoa. Skootterilla pääsee ajamaan kapeaa tietä pitkin ensin 500 m, jonka jälkeen matka jatkuu apostolin kyydillä noin puoli tuntia. Onneksi jätimme flipflopit matkasta ja varustauduimme kunnon kengillä. Reitin loppumatka on nimittäin kiipeilyä ja tasapainottelua erittäin liukkaiden, sammaleen peittämien kivenlohkareiden ylitse. Tyypillisesti valitsemme patikoimiseen aina kuumimman mahdollisen päivän, eikä tämä päivä tehnyt siinä poikkeusta. Viidakossa oli pakahduttavan kuumaa ja kosteaa. Vesiputouksen kohdalla ilma oli onneksi hieman viileämpi. Sademetsän puut suojasivat paahtavalta auringolta ja tekivät paikasta varjoisan. Vesialtaassa voi halutessaan pulahtaa viilentymään.

Pulau Weh on sukeltajien ja snorklaajien paratiisi. Vesi on kristallinkirkasta ja merielämä rikasta. Korallit ovat poikkeuksellisen kauniita. Saarella on muutamia sukelluskeskuksia, joista tehdään retkiä lähialueille ja kauemmaskin. Aamulla ennen auringonnousua lähtee pari venettä rannasta puolen tunnin ajomatkan päähän merelle, jossa pääsee ihailemaan delfiiniparvia niiden temppuillessa veneiden ympärillä. Snorklausvälineet saa vuokrattua parilla eurolla päiväksi lähes jokaisesta pikku liikkeestä ainakin Ipoihin kylässä. Kävimme snorklaamassa muutamana päivänä useammassa paikassa, mutta eniten merielämää oli kuitenkin omassa mökkirannassa.

Oman rannan lähistöllä pääsee myös polkemaan kuntopyörää merenpohjassa..

Ainoa asia mikä jäi saarella harmittamaan on se, että vietimme täällä vain 8 päivää. Pari viikkoa olisi mennyt helposti. Meillä oli tarkoitus olla Eddien luona vielä pari yötä ennen lähtöä Etelä-Koreaan, mutta niin se vain luontoäiti päätti toisin..

Pulau Weh. Matkalla vesiputouksille, joka oli viidankon keskellä.

Kaksi päivää ennen suunniteltua paluumatkaa Banda Acehiin istuimme illalla omalla terassilla. Taivaalle kertyi päivän aikana synkkääkin synkempiä pilviä. Yhtäkkiä mereltä kuului kova myrskytuulta muistuttava ääni, näkyvyys katosi ja keli muuttui täysin muutamassa minuutissa. Tuli kiire sisätiloihin. Vettä lensi vaakatasossa myrskytuulen raivotessa. Eipä mennyt aikaakaan, kun koko saarelta katkesivat sähköt ja puhelinyhteydet. Siellä sitä sitten ihmeteltiin taskulampun valossa, että kestääköhän meidän puumökki sitä myräkkää. Ulos ei ollut mitään asiaa. Ilma oli täynnä vettä, katkenneita puun oksia ja muuta roinaa. Tavaraa lensi bungalowin seiniin ja putoili katolle. Sen verran oli kova myrsky, että pakkasimme päiväreppuihin kaikki tärkeimmät tavarat. Tiedä vaikka, jos joutuu jossain vaiheessa vielä evakoitumaan. Tosin ei ollut mitään käsitystä minne.

Pahin myrsky kesti aamuyön pikkutunneille saakka. Seuraavana päivänä tuuli puhalsi edelleen puuskissa lähellä myrskylukemia. Sapangin lauttarannasta alkoi kantautua huhuja, että kaikki lautat on peruttu. Olimme vielä rauhallisin mielin, meidänhän täytyy lähteä vasta seuraavana aamuna..

Kuulimme Wiggieltä, että vähän matkan päässä oli yöllä puu kaatunut erään bungalowin katon läpi. Kuin ihmeen kaupalla mökissä majoittaneet eivät olleet loukkaantuneet. Vielä vähän kauempana myrsky oli repinyt irti koko bungalowin ja paiskannut sen rantahiekalle. Onneksi mökki oli tyhjillään. Aika monta myräkkää on tullut nähtyä, mutta tämä menee kyllä helposti sinne kovimpien joukkoon.

Päivä meni myrskytuhoja ihmetellessä. Sähköt oli saatu takaisin, mutta puhelinverkko toimi vain satunnaisesti. Wi-Fin sai tältä päivältä unohtaa. Monet kaapelit olivat katkenneet kovassa myrskyssä ja korjaus kestäisi päiviä. Joka paikassa oli pudonneita kookoksia, jättimäisiä oksia ja palmunlehtiä. Keskityimme pakkailuun ja päiväunien ottamiseen. Seuraavana aamuna olisi lähtö Banda Acehiin.

Pulau Weh, Ipoih. Tree top bungalows. Omalla terassilla ennen myrskyä. Auringonnousu oman bungalowin terassilta.

Kuulimme heti aamulla, että päivän ensimmäinen lautta oli päässyt lähtemään. Tuuli puhalsi edelleen vaarallisen voimakkaasti. Pikkuhiljaa aamupäivän aikana satamasta kantautui tietoa, että myös 14.30 lautta lähtisi Banda Acehiin. Tilasimme kyydin Balohan satamaan hyvissä ajoin. Kun pääsimme perille, satamassa ei ollut juuri ketään. Ei näyttänyt kovin lupaavalta. Hyppäsimme minibussista ulos ja pyysimme kuskia odottamaan hetken.

Kävelimme lähtöaulaan. Kaikki lipunmyynti luukut oli suljettu, eikä ketään näkynyt missään. Yksi länsimaalainen travelleri seisoskeli kypsän näköisenä keskellä aulaa. Hän oli odottanut satamassa 7 tuntia. Yksi lautta lähti aamulla Banda Acehiin, joka oli myyty loppuun Mathiaksen nenän edestä. Loppupäivän lautat peruttiin.

Mathias oli katsellut majapaikkaa valmiiksi Sapangin kaupungista. Päätimme jatkaa kolmestaan matkaa ja käydä katsomassa majoituksen yhdeksi yöksi. Matka jatkui puoli tuntia taksilla kohti Sapangia, kunnes pääsimme perille. Majapaikka osoittautui todella miellyttäväksi ja rauhalliseksi. Saimme oman ilmastoidun huoneen aamupalalla 14€/yö.

Saksan Berliinistä kotoisin oleva Mathias oli ollut reissussa jo 18 kk putkeen. Hän on melkoinen konkari ja monessa liemessä keitetty. Jutustelimme koko illan ja vaihdoimme kokemuksia lukuisista paikoista mitä oli tullut vastaan. Ilta meni nopeasti hyvässä seurassa. Aamulla oli klo 5.30 herätys ja lähdimme kiireellä jonottamaan lauttalippuja.

Pulau Weh, Sapang - Sumur Tiga Beach

Shokki oli melkoinen, kun pääsimme lauttarantaan. Koska parin päivän aikana ainoastaan yksi lautta oli päässyt matkaan, sadat saarelle jumiin jääneet matkustajat yrittivät päästä sieltä pois. Kymmenet ihmiset olivat nukkuneet satamassa, jotta saisivat varmasti liput ensimmäiseen lauttaan. Lippuluukuilla vallitsi täydellinen kaaos ja sekasorto. Jonottaminen tuntui olevan täällä vieras käsite.

Seisoimme kiltisti jonossa ja odotimme vuoroamme. Meidän edellä oli ehkä 50 ihmistä. Tulimme hyvissä ajoin paikalle, jotta ehtisimme klo 8 lauttaan. Jono ei kuitenkaan liikkunut tunnin aikana metriäkään eteenpäin. Samalla kuulutettiin, että ensimmäinen lautta oli jo loppuunmyyty. Ei voi olla totta.

Paikallisia ihmisiä ja perheitä istui odottamassa satoja ympäri parkkipaikkaa. Huomasimme, että jokaisella paikallisella oli taksi tai bemu-kuski ostamassa lippuja. Näin ei tarvinnut itse jonottaa. Mutta eivät jonottaneet taksikuskitkaan, vaan menivät röyhkeästi koko jonon ohi sivulta ja suoraan luukulle. Yhdellä taksikuskilla saattoi olla 10-15 paikallisen asukkaan henkilökortti mukana, joille hän osti liput lauttaan ja otti pienet provikat siinä samalla. Eipä tarvinnut enää ihmetellä miksei jono liikkunut yhtään, ja lautta myytiin hetkessä loppuun. Taksikuskeja oli kymmeniä tunkemassa siihen luukulle oikealta ja vasemmalta. Heitä tuli jatkuvasti lisää.

Totesimme, ettei me päästä täältä ikinä pois, jos seisomme vain kiltisti jonossa. Meitä länsimaalaisia odotti lauttaan 12 henkilöä. Osa oli myöhästynyt jatkolennolta jo edellisenä päivänä. Näytti siltä, ettei tänäänkään päästäisi lähtemään. Seuraava lipunmyynti alkaisi 1,5 h päästä. Otin Maaritin, Mathiaksen, erään ranskalaisen pariskunnan sekä oman passini, ja runttasin itseni röyhkeästi koko ihmismassan läpi luukulle asti.

Sitähän ei tietenkään kovin hyvällä katsottu. Sain osakseni huutelua ja uhkailuja. Kovimmille räyhääjille ja vaatteista repijille tokaisin, että eihän tässä ole mitään ihmeellistä. Teen vain kuten te kaikki muutkin teette. Maassa maan tavalla! Täytyy myöntää, että ne olivat kohtuu hikiset ja kuumottavat 90 minuuttia siinä ihmismassan hiillostuksessa. Mutta päätin, että lähden siitä luukulta ainoastaan liput kourassa.

Kun lippuluukku vihdoin aukesi, tungin kaikki passit ja rahat ensimmäisenä sisään. Samaan aikaan luukun sisälle oli tunkemassa 10 muutakin kättä. Niin vain kävi, että saimme kuin saimmekin liput seuraavaan lauttaan!

Lautan piti lähteä kymmeneltä, joten matkustajat ohjattiin kapeaan käytävään odottamaan matkalle lähtöä. Lautta piti kuitenkin vielä tankata ja tyhjentää rahdista. Lisäksi vielä toinen Banda Acehista tuleva lautta täynnä ihmisistä pääsi laituriin ennen meitä. Odotimme siinä kuumalla ponttoonisillalla pari tuntia kuin satapäinen karjalauma.

Pääsimme viimein lähtemään 2,5 tuntia aikataulusta myöhässä. Seisoimme ja jonotimme lähes 7 tuntia satamassa ilman ruokaa. Vettä onneksi oli mukana. Olimme kohtalaisen uuvuksissa kaikesta siitä säätämisestä ja sekasorrosta, ettei tarvinnut kauaa unta odotella matkustajalautan ilmastoidussa hytissä.

Pari päivää kestäneen myrskyn jälkeen sadat ihmiset jonottivat lauttaan pääsyä.

Vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi kannattaa varata Pulau Wehiltä poistumiseen pari ylimääräistä päivää. Ei ole mitenkään tavatonta, että lauttoja perutaan kovan tuulen ja merenkäynnin takia. Banda Acehissa viranomaiset ottavat nykyään tosissaan kaikki ilmatieteenlaitoksen antamat varoitukset, ja hyvä niin. Yksi autolautta on tälläkin välillä uponnut kovassa aallokossa ja vienyt matkustajat mennessään.

Eddie oli meitä vastassa Banda Acehin satamassa. Kun pääsimme takaisin tuttuun majataloon, valmistauduimme jo seuraavan päivän siirtymään. Pesimme pyykkiä, söimme hyvin ja menimme ajoissa nukkumaan. Saksalainen Mathias päätti tulla myös samaan majapaikkaan. Meillä oli sama lento aikaisin aamulla Kuala Lumpuriin, josta Mathias jatkoi kohti Eurooppaa. Meillä jatkui matka bussilla Melakaan suoraan lentokentältä. Muutama päivä vielä kulttuuria ja hyvää ruokaa ennen Etelä-Korean kiertuetta.

Pulau Weh oli uskomattoman hieno kokemus. Onneksi muutimme hieman matkasuunnitelmia, muuten olisimme jääneet tästä kaikesta paitsi! Jos stressihormoonitasosi ovat tapissa ja otsasuonesi poksahtamaisillaan, tämä voi olla sinun paikkasi ladata akkuja. Ihan heti ei tule mieleen yhtä rentouttavaa lomakohdetta. Hintataso on vielä hyvin edullinen, ja se saa budjettimatkaajankin hymyilemään.

Rannat ovat puhtaita, eikä niitä ole pilattu muoviroskalla. Mihin tahansa saarella meneekin, siellä saa olla rauhassa. Missään ei ole turistilaumoja, eikä kukaan tyrkytä sinulle mitään.

Pulau Wehille pääsee matkustamaan esimerkiksi Kuala Lumpurin kautta.