On vaikea kuvitella toista vastaavaa paikkaa maailmassa, missä rinnakkain elävät niin teknologian terävin kärki, kuin historialliset ja ikivanhat perinteetkin. Japanilaiselle on hyvin tärkeää, että jokainen asia tehdään viimeisen päälle, laadusta tinkimättä, ja vieläpä tehokkaasti. Liikaa ei voi korostaa loppuun asti hiottuja yksityiskohtiakaan, joita he rakastavat. Jotenkin japanilaiset ovat onnistuneet säilyttämään vahvan identiteettinsä alati muuttuvassa maailmassa.
Maata koettelevat jatkuvasti erilaiset luonnonmullistukset. Voimakkaat maanjäristykset, tsunamit, massiiviset tulvat, tuhoisat taifuunit ja viikkojen ennätykselliset hellejaksot ovat japanilaisille arkipäivää. Ei voi kun ihaillen seurata tämän kansan järjestelmällisyyttä ja selviytymistaistelua luonnonvoimia vastaan.
Mekin saimme maistaa, miltä tuntuu jäädä supertaifuuni Jebin jalkoihin, joka oli voimakkain Japanissa yli 25 vuoteen. Matkustimme maassa neljä viikkoa. Tuona aikana sinne iski kolme taifuunia ja yksi voimakas maanjäristys. Niistä kerrotaan myöhemmin tässä päivityksessä.
 |
| Japanilainen taksi |
Naritan auringonkukkapuisto
Lähtö Busanista, Etelä – Koreasta, sai hieman jännittäviä käänteitä. Lentoa edeltävänä iltana saimme lentoyhtiöltä tiedotteen, jossa kerrottiin Japania lähestyvästä taifuunista. Sillä olisi mahdollisesti vaikutuksia tulevaan lentoomme. Jännityksellä sitten saimme odottaa, lähdemmekö Japania kohti ollenkaan.
Varhain aamulla suuntasimme kävellen kohti metroasemaa. Meillä oli reilun 1,5 tunnin matka lentokentälle. Metrolinjaa piti vaihtaa kahdesti, ja bussillakin sai alkumatkasta mennä. Kävelyä olisi myös kiitettävästi luvassa.
Lento Busanista pääsi onneksi ajoissa matkaan ja näytti siltä, ettei tulevalla taifuunilla ollut vaikutusta meidän suunnitelmiin. Olimme jokseenkin väärässä. Suunnittelimme Japanin reissun niin, että aloittaisimme sen Naritasta, josta jatkaisimme Tokioon ja sieltä eteenpäin. Naritassa sijaitsee nimittäin ainutlaatuisen hieno auringonkukkapuisto, jonka halusimme nähdä. Se olisi hyvä startti Japanin seikkailulle. Laskeuduimme Naritan kentälle aikataulussa, juuri ennen kuin lentoja alettiin perumaan tulevan myrskyn alta.
Ensimmäinen ilta ja seuraava päivä meni pääsääntöisesti sisätiloissa paikallisten viranomaisten tiedotteita seuratessa. Vettä tuli vaakatasossa, eikä ulos ollut mitään asiaan. Saimme ainakin hyvällä omallatunnolla levätä ja nukkua hieman matkan tuomia rasituksia vähemmäksi.
Kaksi päivää meni nopeasti ja tuli aika siirtyä pikkuhiljaa Tokion sykkeeseen. Jätimme matkalaukut hotellin respaan säilytykseen, hyppäsimme paikallisjunaan suuntana Naritan Dairy Farm ja siellä sijaitseva Sunflower Maze. Meillä olisi vielä aamupäivä aikaa vierailuun ennen Tokioon lähtöä. Puolen tunnin junamatkan jälkeen olimme pienen pienellä asemalaiturilla. Aurinko paisteli jo hiukan pilvien lomasta ja pieniä sadekuuroja tuli vielä taivaalta. Taifuunin rippeet olivat matkalla kohti Hokkaidoa. Kävelimme toiveikkaina parkkipaikalle, josta bussin oli määrä lähteä. Vaan eipä tullut bussia ei. Tiedustelimme juna - aseman lipunmyynnistä, olisiko heillä tietoa asiasta. Pienen säätämisen, kielimuurin, parin puhelinsoiton, kumartelun ja pokkuroinnin jälkeen olimme jo paluumatkalla hotellille. Puisto oli suljettu taifuunin aiheuttamien tuhojen takia. Pettyneinä otimme rinkat kantoon ja suuntasimme kohti Tokion keskustaa, matka kestäisi junalla sinne lähes 1,5 tuntia.
Tokio — Megaluokan suurkaupunki
Tokion väkiluku liikkuu eri lähteistä ja laskutavasta riippuen 33 - 40 miljoonassa. Puhutaan siis valtavan kokoisesta ultramodernista kaupungista, joka näyttää lentokoneesta katsottaessa, ettei se oikeastaan edes lopu mihinkään.
Soulissa ja Etelä — Koreassa totuimme selkeään ja yksinkertaiseen metrojärjestelmään. Tokiossa kaikki on hieman isompaa ja haastavampaa. Tokion metro hakee vertaistaan niin asemien kuin linjojenkin määrässä. Esimerkiksi Tokion rautatieaseman kautta kulkee yli 4000 junaa päivässä!
Kolmekymmentä juna - ja metrolinjaa risteää monissa eri kerroksissa. Päärautatieasema ja sitä ympäröivä alue bussiterminaaleineen on pienen suomalaisen kaupungin kokoinen. Metroa ja rautatieverkkoa käyttää Tokiossa lähes 20 miljoonaa ihmistä päivittäin.
Metrojärjestelmän omistus on jaettu kaupungille ja lukuisille yksityisille toimijoille. Mukaan mahtuu vielä myös pari automaattista metrolinjaa, jotka toimivat ilman kuljettajaa. Metrolla liikkuminen ei ole mitään ilmaista touhua. Yksi matka maksaa pari euroa suunta, riippuen matkustaako yksityisillä linjoilla vai kaupungin omistamilla. Meillä meni Tokiossa metroiluun yllättävän paljon rahaa.
Suosittelemme lämpimästi hankkimaan Tokion oman ladattavan älykortin. Eniten käytettyjä ovat Pasco ja Suica. Meillä oli käytössä jälkimmäinen. Kortti leimataan tullessa ja mennessä. Älykortilla voi maksaa myös ostoksia kioskeissa ja kaupoissa. Kertalippujen hinnat voivat olla mutkikkaita, sillä vaihtoja sisältävällä matkalla saattaa käyttää eri omistuksessa olevia juna - ja metrolinjoja, joiden hinnat eivät ole yhdenmukaiset. Kannattaa myös muistaa, että Tokion julkinen liikenne pysähtyy täysin puolen yön aikaan. Aamulla ensimmäiset vuorot alkavat jälleen liikennöidä puoli 6 aikaan. Aamuyön pikkutunneilla on käytettävä todella kallista taksia, tai sitten on vain käveltävä.
Tokiossa riittää nähtävää ja tekemistä
Meidän majapaikkana toimi Tokio Bunka Hostel. Se sijaitsi todella mukavalla alueella, jonka historian havinaa pystyi vielä aistimaan. Täällä voi herkutella japanilaisilla perinneruoilla, sillä ravintoloita on vieri vieressä. Asakusa on kaupunginosa Taitōn erillisalueella. Se on Tokion nk. alakaupungin shitamachin aluetta, jossa on osin säilynyt muuta kaupunkia perinteisempi tunnelma. Lisäksi Asakusa on Tokion vanhin geisha — alue, jossa toimii edelleen kymmeniä aktiivisia geishoja.
Asakusan temppeleistä mainitsemisen arvoinen on jo 600 - luvulla perustettu Sensō—jin. Se onkin alueen merkittävin nähtävyys. Asakusa on aina ollut näyttämötaiteilijoiden suosiossa, kaupunginosa onkin hyvin tunnettu ns. viihdekaupunginosana lukuisine teattereineen ja näyttämöineen. Nykyisin alue on muun muassa reppumatkaajien suosiossa. Iltaisin oli mukava lähteä katselemaan ruokapaikkaa ja hävitä ihmisvilinään neonvalojen loistaessa.
Ryogoku Sumo Stadium
Onnistuimme ajoittamaan Japanin reissumme niin, että paikallisilla oli alkamassa ns. kultainen viikko. Se on japanilaisille lomaviikko. Silloin matkustellaan ja osa putiikeista laitetaan kiinni. Myös hinnat pyörivät pilvissä ja lukuisat turistinähtävyydet ovat kiinni. Edullisen majapaikan löytäminen voi olla kiven alla. Pettymys oli jokseenkin kohtalainen, kun pääsimme sumo stadionin portille. Vain pienen pieni matkamuistomyymälä piti oviaan auki aamu kymmenestä iltapäivä neljään asti. Massiivinen sumo stadion pysyi visusti kiinni. Ei auttanut kun tyytyä kohtaloon ja poistua paikalta. Onneksi sentään pääsimme käymään Tokion Imperial Palace:ssa ja sen valtavan kokoisessa puutarhassa.
Pelkästään jo Tokiossa on niin uskomaton määrä nähtävää ja tekemistä, että kannattaa selvittää etukäteen missä ja mitkä paikat haluaa nähdä. Ennen kaikkea kannattaa selvittää, miten ne ovat milloinkin auki. Muuten käy kuten meille kävi, moni nähtävyys jäi näkemättä paikallisen lomaviikon takia.
Ōishi Kuranosuken hauta ja Sengaku—jin temppelialue 47 rōninia on japanilainen legenda, joka kertoo 1700-luvun tositapahtumiin pohjautuen 47 isännättömäksi jääneestä samuraista, jotka kostavat isäntänsä kuoleman. Taru on yksi kuuluisimmista samuraitarinoista, ja sitä pidetään monesti eräänlaisena Japanin kansallislegendana. Tarina on tunnetuin bushidōn eli samuraiden kunniakoodin ja elämäntavan kuvaus. Varsinkin japanilaisia kamppailulajeja harrastaville tämä on yksi Tokion pakollisista vierailukohteista. Kaunis temppelialue ja haudat sijaitsevat keskellä asutusaluetta. Sinne oli aluksi hieman vaikea löytää, mutta kannatti nähdä vaivaa.
Päivä oli hiostava ja lähestyvä ukkonen jyrähteli taivaanrannassa. Saavuimme kainalot märkinä alueen pääportille, eikä siellä ollut kuin kourallinen paikallisia ihmisiä. Se ei siis ole suurten turistimassojen suosiossa. Japanilaiset kävivät sytyttämässä suitsukkeita haudoilla. Ensin käveltiin haudan eteen. Ilmeettömästi japanilainen kumarsi syvään ja pitkään. Kunnioituksen pystyi aistimaan metrien päähän. Vasta sitten sytytettiin suitsukkeet, seisottiin hetki asennossa ja kumarrettiin vielä kerran, ennen kuin poistuttiin haudan edestä selkää kääntämättä.
On kertakaikkisen hienoa nähdä, miten Japanissa edelleenkin perinteet ovat vahvasti läsnä ja niistä pidetään kiinni. Vanhempien ihmisten kunnioitus, käyttäytymiskoodit ja hillitty olemus opetetaan jo varhaiskasvatuksen yhteydessä. Japanin kielessä on valtaisa määrä kohteliaisuusmuotoja, joita käytetään tarpeen mukaan puhutellessa esimerkiksi vanhempaa mies - tai naishenkilöä.
Muutamia japanilaisia tottumuksia
Roskakorit puuttuvat katukuvasta. Yleensä japanilainen vie roskansa kotiin. Hän kantaa siis kioskista ostetun kolmioleivän jäänteet ja pahvisen takeaway kahvikuppinsa koko päivän mukanaan. Joiltakin metroasemilta saattaa löytää pari pientä roskakoria. Huolimatta siitä, ettei julkisia roska-astioita juurikaan ole, on esimerkiksi Tokiossa lähes mahdotonta nähdä pienintäkään roskaa missään.
Japanilaiselle ei tulisi kuuloonkaan, että roska heitettäisiin luontoon tai kadulle. Tästä voisi ottaa mallia niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa. Meillä Suomessa julkisia roskakoreja on vieri vieressä, mutta siitä huolimatta moni heittää roskansa kadulle ja luontoon.
Syöminen ja juominen kadulla kävellessä on paheksuttavaa. Kannattaa siis syödä ruokakojun tai kaupan edessä, mistä on annoksensa ostanut.
Puhelimeen puhuminen julkisissa kulkuneuvoissa on ehdottomasti kielletty. Kieltokyltteihin törmää sekä metroissa, että linja-autoissa. Lisäksi puhelin on pidettävä äänettömällä.
Kumartaminen kuuluu japanilaiseen kohteliaisuusetikettiin. Suomalaisena tämä saattaa joskus tuntua hieman oudolta, mutta maassa maan tavalla.
Joskus kaupan kassalta lähtiessä voi tuntua, ettei sieltä oikeastaan pääsekään pois. Noin kymmenen kiitoksen ja kahdenkymmenen kumarruksen jälkeen se monesti kuitenkin onnistuu ja voi helpottuneena poistua liikkeestä niin, ettei myyjä ole menettänyt kasvojaan.
Junassa matkustaessa konduktööri esittelee itsensä reippaasti kuuluvalla äänellä samalla kun astuu sisälle vaunuun ja kumartaa niin syvään, että otsa melkein kopsahtaa lattiaan. Sama toistuu, kun konduktööri poistuu vaunusta lippujen myynnin ja tarkastamisen jälkeen.
Kovalla äänellä puhuminen tai huutaminen on erittäin epäkohteliasta.
Niistäminen ja syljeskely julkisilla paikoilla kannattaa myös unohtaa.
Aamulla varhain metrossa tokiolainen pystyy nukahtamaan alle sekunnissa. Ei ole mitenkään tavatonta, että nuokutaan ja nojataan vieressä istuvan tuiki tuntemattoman ihmisen olkapäätä vasten. Kun määränpääasema on saavutettu, tokiolainen virkoaa yhtä nopeasti kun oli nukahtanutkin, ja ehtii kuin ehtiikin livahtaa ulos metrosta ennen ovien sulkeutumista.
Bussilla Takayamaan
Onneksi kävimme edellisenä päivänä katsomassa bussiterminaalin ja lähtöportin valmiiksi. Piti vain löytää oikea asema ensin, eihän se voi kovin vaikeaa olla.. Nimet tuppaavat joskus Japanissa olemaan aika samanlaisia. Olikohan se Nishi —Shinjuku Station, vai sittenkin Seibu —Shinjuku.. Ei sittenkään, kyllä se oli Shinjuku —Nishiguchi Station tai Shinjuku —Sanchome Station.. Mutta entäs jos se olikin Minami —Shinjuku Station tai vain pelkästään Shinjuku? Jos jää väärällä metroasemalla pois, tietää se pitkää kävelyä oikealle linja-autoasemalle. Se tuli testattua. Kaikki nämä samalta kuulostavat asemat olivat parin kilometrin säteellä toisistaan. Japanissa suunnistaminen oli välillä todella haastavaa, koska Google Mapsilla ei ole maahan karttaoikeuksia. Maps.me sovellus toimi jotenkuten, mutta kartat olivat välillä kyllä todella suurpiirteisiä, paikkojen nimet oli merkitty monesti väärin. Kysyvä ei tieltä eksy. Tämä ei ihan täysin pidä Japanissa paikkaansa.
Shinjuku Expressway bussiterminaali on valtavan kokoinen kompleksi. Portin löytämistä ei helpottanut meneillään oleva remontti. Kylttejä ja opasteita oli joka suuntaan, kaikki tietysti japaniksi. Jos valitsi väärin tunnelin, kävelyä tuli satoja metrejä ylimääräistä. Meidän bussi lähti seuraavana aamuna jo klo 7.00 kohti Takayamaa. Rehellisesti sanottuna emme olisi ikikuuna päivänä löytäneet perille, jos emme olisi tutustuneet paikkaan etukäteen. Jos kysyit joltain virkailijalta apua ja koordinaatteja, vastaus tuli puhtaalla japanin kielellä hymyn ja kummarrusten kera. Linja-auton lähtöportti sijaitsi neljännen kerroksen tasanteella, josta lähti päivän aikana satoja eri busseja ympäri Japania.
Jatkoimme siis Tokiosta linja-autolla kohti Takayaman perinteikästä vuoristokaupunkia. Aluetta kutsutaan nimensä veroisesti Japanin Alpeiksi. Vuoriston keskivaiheilla lunta sataa talvisin kymmeniä metrejä. Takayama, jossa asuu arviolta 90000 asukasta, on kuuluisa Hida —pihveistään, sekä tietysti loistavasta sakestaan. Ruoan ja saken tuoksu leijaili joka puolella katuja kulkiessa. Saken ystäville löytyy useita kuuluisia panimoita, yhdessä niistä pääsimme maistamaan 11 eri laatua vain muutamalla eurolla! Hida —pihviä kannattaa myös maistaa, jos budjetti antaa myöten. Liha on tunnettu maailmalla laadustaan ja hyvästä maustaan.
Takayamaa halkoo Miyagawa - joki, jonka vesi on kirkasta ja puhdasta. Tässä pienessä kaupungissa oli jotain alkuperäistä ja aitoa, ihastuimme siihen välittömästi. Takayamaa kutsutaan Japanin pikku Kiotoksi, eikä turhaan. Sen vanha kaupunki on hyvin säilynyt ja osa rakennuksista on suojeltuja Unescon maailmanperintökohteita. Kävellen pääsi helposti joka paikkaan, tosin ylihintaisia polkupyöriä voi vuokrata kolmeksi tunniksi hintaan 20€/ pyörä. Takayamassa on hyvät puitteet kuntoiluun ja patikointiin. Opastettuja reittejä on lukuisia. Kävimme testaamassa niistä muutaman.
Yhtenä päivänä olimme jälleen kerran kävelleet kilometrejä, ja matkaa majapaikkaan oli vielä melko pitkästi. Vettä oli mukana se tyypillinen puoli litraa, joka juotiin helteestä johtuen jo reitin alkupuoliskolla. Kieli alkoi olla kiinni kitalaessa, kun saavuimme jollekin pienelle asutusalueelle. Kaksi paikallista vanhaa rouvaa huivit päässä vaihtoivat kuulumisia samalla, kun kävelimme siitä ohi ja tervehdimme heitä japaniksi.
Sen verran alkoi olla kroppa kuivana, että palasimme takaisin ja kysyimme viittomakielellä, voisimmeko mitenkään saada heiltä vettä omaan pulloomme. Toinen rouvista lähti kiireen vilkkaa omaan kotiinsa tien toiselle puolelle, ja toinen rouva otti meidän vesipullon, jonka kanssa hän katosi sisälle. Hetken päästä meillä oli vesipullo täynnä. Kiitimme ja kumartelimme siinä hetken, kunnes jatkoimme matkaa. Kerkesimme jo aika kauas, kun takaa alkoi kuulua huutoa. Toinen näistä rouvista oli sillä välin hakenut astiallisen jääpaloja, jotka kaatoi sitten vielä meidän vesipulloon. Olipahan herttaisia vanhuksia!
Olimme Takayamassa neljä yötä, majapaikkana toimi loistava Sora—Ama Hostel. Kävimme ostamassa pari päivää aikaisemmin bussiliput Kanazawaan, joka sijaitsi länsirannikolla, ja jonne olisi 3 - 4 h ajomatka. Bussimatka meni rauhallisesti mutkaisia vuoristoteitä puikkelehtien ja mielettömien maisemien vilistäessä molemmin puolin.
Kanazawa — Japanin parasta sushia
Kanazawan ehdoton ykkösnähtävyys on Kenroku-en, joka on nimetty yhdeksi Japanin kolmesta tärkeimmästä puutarhasta. Kaunis ja harmoninen se olikin. Eittämättä kaunein puutarha, missä olemme koskaan vierailleet. Sen lähellä kohoaa Kanazawan linna, jota on entisöity isolla rahalla 2000 - luvun alusta alkaen. Vuonna 1888 linna tuhoutui pahoin suuressa tulipalossa. Linnan sisällä on kattava paketti historiaa, sekä kuvia että tarinoita valtavasta jälleenrakennusurakasta. Jälleenrakennukseen osallistui tuhansia ihmisiä useiden vuosien ajan. Jos vierailee puistossa, kannattaa ostaa kombolippu, joka oikeuttaa myös linnassa käymiseen ja tulee vähän halvemmaksi.
Muutakin nähtävää Kanazawassa on. Kuuluisimpia ovat esimerkiksi Samurai District, Ninja temppeli ja Higashi Chaya District. Julkinen liikenne on suunniteltu niin, että reitti kulkee jokaiseen nähtävyyden läheltä.
Ōmichō market
Tutustuimme paikallisiin markkinoihin eräänä päivänä. Tarjolla oli tuoretta kalaa, paljon erilaisia vihanneksia, helmiä ja lihaa. Alueella on lukuisia erinomaisia ravintoloita. Kiireisimpänä aikana pöytää saattaa joutua odottamaan ulkona parikin tuntia. Markkinoilla on leppoisa meininki ja siellä on mukava viettää enemmänkin aikaa.
Kaupungin keskusta
Kanazawan keskusta jätti meidät hieman kylmäksi. Suoraan sanottuna kaupungin keskusta oli mitäänsanomattoman tylsä. Mutta mitä rumempi reppu, sitä paremmat eväät. Täällä saimme maistaa parhaimmat sushit koko Japanissa ja uskaltaisin kyllä sanoa myös, että koko maailmassa. Ravintolan keskellä pyöri hihna, josta erivärisiä lautasia sitten nosteltiin omalle pöydälle. Tällaista ravintolaa kutsutaan Kaiten sushi - ravintolaksi. Useampi kokki touhusi siinä edessä, tuoreita annoksia tuli jatkuvasti lisää. Jos mieli teki jotain erikoisempaa, kosketusnäytöltä vain tilaamaan mitä halusi. Sushi oli yksinkertaisesti niin hyvää, ettei se voi siitä enää parantua.
Meidän hostelli oli nimeltään Backpackers Hostel K´s House, ja hyvä hostelli se olikin. Se sijaitsi kadun varrella, joka vei suoraan Shintatemachin alueelta kävelykatua pitkin aina Tatemachin ostoskadulle asti. Siitä oli vielä betoniseen keskustaan ja Kanazawan rautatieasemalle 1,5 km matka.
Ostoskadulla oli lukuisia vintage —liikkeitä ja muita erikoiskauppoja. Eräässä kahvilassa tarjoilija toi asiakkaalle siilin, jota sai sitten silitellä ja helliä koko kahvituokion ajan. Yleensäkin Japanissa pisti silmään erikoisliikkeiden valtaisa määrä. Sarjakuvalehdille, kirjoille, vaatteille, musiikkilevyille ja kaseteille, puhelimen suojakuorille, kissan päähineille, roolileikeille, kaikille oli omat liikkeensä. Jokaisessa porttikongissa tai kadunkulmassa oli automaatti, josta pystyi ostamaan juotavaa, syötävää, makeisia ja vaikkapa vauvan vaippoja. Muutamassa paikassa Japania saa jo katuautomaatista myös kuuman ja vastaleivotun tuoreen pizzan..
Jälkeenpäin ajateltuna olisimme halunneet olla Takayamassa viikon ja Kanazawassa vain kolme päivää. Etukäteen ei voi kuitenkaan koskaan tietää, mikä matkakohde kolahtaa ja mikä ei. Se oikeastaan juuri onkin matkustamisen suola. On vain itse käytävä ja koettava, kukaan toinen ei voi tulevasta matkakohteesta kaikkea valmiiksi kertoa.
Olimme reissanneet bussilla Japanissa jo tarpeeksi monta kertaa, joten oli aika siirtyä hieman nopeampiin menopeleihin.. Suuntasimme Kanazawan rautatieasemalta Shinkansen - luotijunalla Kiotoon. Junamatka Japanissa on jo kokemus itsessään.
 |
| Kioto. Syömäpuikkoihin erikoistuneita liikkeitä oli useita. Laadukkaimmat puikot tehdään käsin. Hintahaitari vaihtelee muutamasta eurosta satoihin euroihin. |
Shinkansen - luotijunat
Shinkansen tarkoittaa kirjaimellisesti uutta runkolinjaa, ja se on Japanin suurnopeusjunaverkko. Sen tunnusomaisia piirteitä ovat nopeus, luotettavuus, turvallisuus ja suuri kapasiteetti. Esimerkiksi Tōkaidō Shinkansen linja kulkee kolmen suurimman metropolialueen läpi, ja se onkin kaikista linjoista käytetyin. Tōkaidō linja avattiin vuonna 1964, eikä sille ole sattunut yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta tänä aikana. Shinkansen verkosto kattaa lähes koko Japanin. Muutama uusi linja on vielä rakenteilla.
Etäisyys Tokiosta Osakaan on 400 km, mutta matka-aika pysähdyksineen vain 2,5 tuntia! Junien huippunopeus on 320 km/h. Vuonna 2006 Tōkaidō Shinkansen —linjalla kulki päivässä 301 luotijunaa ja Tokiosta lähti 12 junaa tunnissa. Se kuljetti päivässä lähes 422 000 matkustajaa. Keskimäärin junat olivat myöhässä koko vuoden aikavälillä noin 30 sekuntia. Vuonna 2013 Japanin rautatieverkosto kuljetti 7,3 miljardia matkustajaa. Japanissa osataan, täytyy myöntää!
Ihmettelimme lippuja ostaessa, ettei saatu istumapaikkoja ollenkaan, eikä kyllä junan numerokaan selvinnyt lipusta. Olimme sen verran hölmistyneen näköinen ilmestys tiskillä, että virkailija selitti meille ystävällisesti, miten homma Japanissa toimii. Kun ostaa matkan Shinkansen — luotijunaan, paikkalippua ei automaattisesti myydä. Eikä junan numeroa ole lippuun merkitty, koska voi valita minkä junan tahansa kyseisenä päivänä. Junia kulkee vähintään 20 minuutin välein. Kyllä. Ei tarvitse kauaa seuraavaa luotijunaa odotella. Tuntui ihan uskomattomalta. Meidän aikana junat kulkivat sekunnilleen aikataulussa.
Kioto — Yksi Japanin kiehtovimmista kaupungeista
Latasimme Kiotoon aikamoiset odotukset. Kukapa nyt ei olisi tästä historiallisesta kaupungista kuullut puhuttavan. Rautatieasemalta kävelimme bussiterminaaliin, josta hyppäsimme linja-auton kyytiin suuntana Kyoto Morris Hostel. Matkaa olisi noin 4 kilometriä. Aurinko paahtoi armottomasti siniseltä taivaalta ja ilma väreili kuumuudesta. Muuten kaikki meni hyvin, mutta hyppäsimme väärään bussiin. Tai oikeastaan bussi oli oikea, mutta se lähti asemalta etelään päin. Toiselta pysäkiltä sama bussi lähtee pohjoisen suuntaan.. Joskus Japanissa on aika mielenkiintoista navigoida. Muutaman hikipisaran ja vähän useamman askeleen jälkeen olimme jälleen rautatieasemalla, jospa tällä kertaa ottaisimme oikean linja-auton alle oikealta pysäkiltä..
Hostelli osoittautui todella hyväksi. Meillä oli oma pieni huone kerrossängyllä. 500 jenillä sai maittavan ja monipuolisen aamupalan. Kun taas esimerkiksi kioskissa yksi kolmioleipiä maksoi noin 380 yeniä. Hostellissa oli muutenkin panostettu laatuun, toimivuuteen ja asiakkaiden viihtyvyyteen.
Kiotossa bussilla matkustaminen on todella miellyttävä kokemus. Kuski selostaa pehmeällä ja miellyttävällä äänellä, mikä pysäkki on seuraavaksi tulossa. Jokaisella pysäkillä kuski kiittää asiakkaita kohteliaasti ja tervehtii uusia matkustajia. Eipä ole tullut koskaan aiemmin moista todistettua.
Esimerkiksi Kanazawassa bussiin mentiin keskiovesta sisään ja kuskille maksettiin vasta bussista poistuttaessa, joka tapahtui etuoven kautta. Joka kaupungissa tuntuu olevan omat pienet vivahteensa. Pysäkillä ihmiset jonottavat kohteliaasti, eikä siellä etuilla tai tönitä. Bussimatkan aikana kenenkään kännykkä ei soi, eikä kukaan kailota puhelimeen isolla äänellä.
Gion— kaupunginosa
Kiotossa on satoja temppeleitä ja pyhättöjä, sekä ainakin 17 Unescon maailmanperintökohdetta. Näkemistä kyllä riittää useaksi päiväksi. Gionin kaupunginosassa voi kierrellä tuntikausia ja nauttia perinteikkäästä ilmapiiristä, sekä ikivanhoista puutaloista. Kapeilla kujilla on mitä parhaimpia ravintoloita vieri vieressä. Illan hämärtyessä ja katulyhtyjen pikkuhiljaa syttyessä, voi nähdä aidon Geishan vilahtavan hämyisellä kujalla. Kioton vanhan kaupungin kujia kulkiessa voi todellakin aistia vielä salaperäistä ja historiallista tunnelmaa.
Pyörän vuokraaminen Kiotossa..
Kannattaako Kiotossa vuokrata pyörää? Kyllä ja ei. Koska olemme Japanissa, asiaan liittyy muutamia sääntöjä ja poikkeuksia, mitkä tulee ottaa huomioon. Kiotossa on paljon alueita ja katuja, missä ei saa pyöräillä ollenkaan. On myös huomioitava, mihin aikaan on liikkeellä milläkin kadunpätkällä. Tiettyinä kellonaikoina se voi olla kiellettyä. Lisäksi pyörille on olemassa omat maksulliset parkit, yleensä maan alla. Pyöräparkit ovat todella harvassa ja kaukana varsinaisesta ydinkeskustasta. Ihan Kioton keskustassa pyörällä liikkuminen on täysin kiellettyä. Mikäli kuitenkin ottaa tietoisen riskin, ja jättää kulkupelinsä esimerkiksi kujalle ruokaravintolan eteen, voi olla melko varma, että se on viety varikolle säilytykseen. Sen voi sieltä sitten maksua vastaan lunastaa takaisin.
Kultainen paviljonki ja Fushimi — Inari
Kinkaku—ji, eli Kioton kultainen paviljonki, on nimensä mukaisesti päällystetty lehtikullalla. Suuntasimme temppelille heti aamusta, ettemme jäisi valtavien turistimassojen alle. Kinkaku—ji on nimittäin yksi Japanin suosituimpia temppeleitä. Sisäänpääsymaksu alueelle on 400¥, ja on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Temppeli heijastelee kauniisti lammen pinnasta ympärillään viimeisen päälle hoidettu japanilainen puutarha. Meillä kävi toisaalta hyvä tuuri, kun vettä satoi heti aamusta alkaen. Paria kiinalaisryhmää lukuun ottamatta alueella ei ollut suunnatonta ryysistä, vaikka odotimme pahinta. Tänne kannattaa todellakin suunnistaa sateisena päivänä ja mielellään heti kun portit aukeavat.
Päätimme, että tämä päivä olisi pakollisten turistikohteiden kiertelypäivä. Olimmehan jo hyvässä vauhdissa. Hyppäsimme bussiin kultaisen temppelin läheltä ja suunnistimme seuraavaan paikkaan.
Yksi Kioton tärkeimmistä Shinto—pyhäköstä on Fushimi— Inari Taisha. Se tunnetaan tuhansista punaisista torii—porteista ja kettupatsaista. Vaikuttava porttikuja kiemurtelee metsän halki yli 200 metrin korkeuteen Inari—vuoren huipulle. Alueelta löytyy yli 10000 punaisen oranssia torii—porttia. Näky oli uskomaton illan hämärtyessä. Tänne kannattaa varata muutama tunti aikaa, ja ottaa vettä mukaan. Juoma-automaatteja löytyy myös reitin varrelta.
Kurama—onsen, aito japanilainen kylpylä
Jos on Japaniin asti tullut, niin onhan se nyt pakko käydä aidossa ja oikeassa onsenissa, eli kylpylässä. On aivan mahtava pulahtaa altaisiin, joiden vesi tulee kuumista lähteistä. Runsaasti mineraaleja sisältävä vesi hoitaa ihoa ja rentouttaa lihaksia. Altaiden lämpötila on +38—42 astetta.
Kurama Onsen sijaitsee vain puolen tunnin junamatkan päässä Kiotosta. Jäimme Kuraman asemalla pois, jonka jälkeen suuntasimme ensin pienelle vaellukselle Kurama—dera temppelille. Portaita ja ylämäkeä oli tarjolla jälleen kerran ihan riittävästi. Ilma oli kostea, mutta lämmin. Muutama sadekuuro tipahti taivaalta niskaan. Ylös päästyämme ihailimme hetken kauniita maisemia ja temppeliä, jonka jälkeen palasimme samaa reittiä pitkin alas. Polulla ja luonnossa oli vielä nähtävissä edellisen taifuunin jälkiä. Kaikkia ei oltu vielä ehditty siivoamaan. Hikisinä ja paidat märkänä suuntasimme kylpylään. Sinne oli vielä reilun 20 minuutin kävelymatka temppeliltä.
Kylpylässä oli miesten ja naisten puolet erikseen, molemmilla tietenkin oma saun sekä kuuma- ja kylmävesialtaat. Ulkona oli lisäksi vielä isompi kuumavesiallas. Ulkoaltaalla rentoutuessa saattoi katsella ympärillä kohoavia vihreitä vuoria. Samalla tuli silmäiltyä tarkemmin vuorten symmetrisiä rinteitä. Jopa siellä kasvavat kuusi ja havumetsät näyttivät olevan prikulleen suorassa ja täydellisesti hoidettuja, olimmehan sentään Japanissa.
Japanilainen teeseremonia
Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Japanissa oli teeseremoniaan osallistuminen. Valitsimme Koto—nimisen teekoulun, jonka perinteet ovat satoja vuosia vanhat. Koska paikalle ei ilmaantunut muita, saimme kunnian osallistua yksityistunnille ihan kahdestaan! Aluksi teemestari kertoi seremoniasta ja perinteistä, joka järjestetään teehuoneessa, eli sukiyassa. Siihen kuuluu teehuoneen lisäksi valmistautumishuone, odotushuone ja sisäpuutarha. Seremoniaan voivat osallistua niin miehet kuin naisetkin. Se on osa perinteikästä japanilaista kulttuuria, ja Japanissa se tunnetaankin nimellä chadô, ”teen tie”.
Teemestari näytti ja kertoi meille vaihe vaiheelta, ja jokaista pientä yksityiskohtaa myöten, miten tilaisuus etenee aina teen juomiseen saakka. Sitten saimme itse harjoitella tämän monia vaiheita sisältävän seremonian alusta loppuun mestarin valvovan silmän alla. Molemmat onnistuimme valmistamaan ihan kohtuullisen ja juotavan Matcha—teen. Täydellisen teeseremonian oppimiseen kaikkine rituaaleineen menee vuosia aikaa, ja se vaatii pitkää kärsivällisyyttä.
Kiotosta jatkoimme matkaa Etelä — Japaniin. Hyvästelimme mukavan hostellin jälleen kerran ja suuntasimme rinkat selässä kohti rautatieasemaa.
Hiroshima — Japanin vaikuttavimpia matkakohteita
Jos kuulee puhuttavan Hiroshimasta, ajatukset kohdistuvat nopeasti toisen maailmansodan tapahtumiin ja Yhdysvaltojen pudottamaan atomipommiin.
Kaupunki on rakennettu muutamaa rakennusta lukuun ottamatta täysin uudestaan sodan loputtua. Alun alkaen Yhdysvalloilla oli suunnitelmissa pudottaa atomipommi Kiotoon, mutta suunnitelmat muuttuivat aivan viime hetkillä. Sen sijaan pommit pudotettiin Hiroshimaan ja myöhemmin Nagazakiin.
Tykästyimme Japanissa niin kovasti junalla matkustamiseen, että emme enää muita kulkupelejä edes harkinneet. Hinta oli kaksinkertainen bussilippuun verrattuna, mutta vaihtoehtona oli miellyttävä ja nopea junamatka, tai sitten 8 tuntia kestävä puuduttava bussikyyti. Loppujen lopuksi valinta ei ollut edes vaikea.
Saavuimme Hiroshimaan iltapäivällä. Ilma oli hiostava, pilvinen, ja ukkonen jyrähteli taustalla. Kävelyä hotellille kertyisi alle kilometri, joten päätimme olla reippaita. Kerkesimme juuri pahimman vesikuuron alta pois. Iltapäivä oli vasta aluillaan, joten nakkasimme laukut vain huoneeseen ja suuntasimme ratikalla kohti Hiroshiman rauhanpuistoa ja museota. Hotelli sijaitsi loistavalla paikalla raitiovaunupysäkkiä vastapäätä. Maksuvälineenä Hiroshimassa toimi Tokiosta aiemmin ostettu Suica—kortti.
Hiroshiman rauhanpuisto
Ukkosen ja kovan salamoinnin saattelemina juoksimme pysäkiltä museolle. Sateenvarjot olivat kyllä mukana, mutta niistä ei hirveästi ollut apua, niin paljon vettä tuli. Onneksi helteinen ja kuuma ilma piti huolen siitä, ettei paleltumia päässyt syntymään.
Puiston ehkä vaikuttavin monumentti on atomipommin räjähdyksessä ainoa pystyssä pysynyt rakennus, jota sittemmin on alettu kutsua Atomikupoliksi. Raunio on nykyään Unescon maailmanperintökohde.
Rauhanpuistossa kannattaa vierailla lisäksi Hiroshima Peace Memorial Museum:ssa, jossa on lukuisia tarinoita järkyttävistä ihmiskohtaloista. Esillä on valtava määrä valokuvateoksia, videomateriaalia, pommin aiheuttamia tuhoja, sekä kertomuksia ihmisten elämästä sodan aikana ja vielä kymmeniä vuosia sen jälkeenkin. Vierailu oli samaan aikaan koskettava, että myös hyvin järkyttävä. Kuvat ihmisten sulaneista vartaloista, irronneista kynsistä, vakavista säteilysairauksista ja risaisista vaatteista painuivat mieleen pitkäksi aikaa.
Kaupungin ruokaerikoisuus
Hiroshimassa kantaa ehdottomasti etsiä Okonomiyaki - ravintola. Tässä hämyisessä, hieman pubimaisessa ravintolassa ruokaillaan paistolevyjen edessä, jossa kokki valmistaa aterian asiakkaan silmien alla. Paistinkäry ja ruoan herkullinen tuoksu leijailee sakeana katon rajassa, tunnelma on erinomainen.
Rabbit Island
Hiroshiman lähettyvillä, toisin sanoen muutaman tunnin bussi - ja lauttamatkan päässä, on mielenkiintoinen saari. Siellä asuu nimittäin satoja kaneja, täysin vapaana ja luonnonvaraisina. Sinne on rakennettu myös hotelli, jossa voi halutessaan yöpyä.
Koska rantaviivaa kulkeva rautatie oli poikki aiempien tulvien ja maanvyörymien takia, jouduimme taittamaan matkan ensin Miharaan luotijunalla. Miharan asemalta hyppäsimme paikallisbussiin, joka vei meidät reilussa tunnissa Tadanoumin asemalle. Sieltä jatkoimme vielä lautalla saarelle. Lippuja myydään pienessä kioskissa vastapäätä lauttarantaa. Tähän reissuun kannattaa varata koko päivä aikaa.
Osaka — Pala rosoisempaa Japania
Tulimme Hiroshimasta Osakaan jo tutuksi tulleella luotijunalla. Vaihdoimme juna-asemalta metroon, jolla jatkoimme vielä muutaman pysäkin verran Tennōjin eloisaan kaupunginosaan. Siellä sijaitsee muun muassa Osakan eläintarha, sekä kaupungin taidemuseo. Alue on täynnä ruokakojuja ja pieniä kauppoja. Osaka on selvästi rennompi ja välittömämpi kuin esimerkiksi Tokio. Se näkyy ihmisten käytöksessä ja katukuvassa.
Home Hostel Osaka toimi meidän majapaikkana kaksi ensimmäistä yötä. Siitä oli tarkoitus jatkaa pariksi viimeiseksi yöksi hienompaan hotelliin hääpäivän kunniaksi. Osaka olisi viimeinen etappi Japanin kiertueella.
Tai niin me ainakin luulimme..
Osakan kuuluisaa katuruokaa ja shoppailua
Takoyaki on rasvassa paistettu taikinapallo, jonka sisällä on tuoretta mustekalaa. Se syödään tulikuumana, tuoreena, sekä tietysti majoneesin ja soijakastikkeen kera. Annoksen kruunaa päälle ripoteltu ruohosipuli. Katuruoka on Osakan kuuluisimpia ja se on niin vanhempien kuin nuorempienkin sukupolvien kestosuosikki. Kannattaa ehdottomasti maistaa!
Namba on erinomainen paikka shoppailuun. Kymmenet liikkeet, ostoskeskukset, torialueet ja markkinapaikat pitävät huolen siitä, että jokaiselle löytyy jotain. Täältä voi ostaa vaikka repullisen tuliaisia ennen kotimatkaa.
Viimeiset päivät Japanissa
Varasimme kahdeksi viimeiseksi yöksi ja hääpäivän kunniaksi huoneen vähän hienommasta hotellista. Siitä olisi hyvät kulkuyhteydet lentokentälle. Muutenkin lähes kuukausi oltiin nukuttu dormeissa ja hostelleissa. Tuntui suorastaan kuninkaalliselta nukkua välillä ihan omassa huoneessa, jossa oli oma vessa ja kylpyamme!
Pari päivää ennen Japanista lähtöä alkoi tiedotusvälineissä liikkua juttua lähestyvästä taifuunista. Meteorologit piirtelivät mahdollisia kulkureittejä kartalle. Kaikkien ennusteiden ja laskelmien mukaan sen pitäisi mennä hieman Osakasta ohi. Toisin kuitenkin kävi.
Supertaifuuni Jebi
Edellisenä iltana alkoi tapahtua. Hotellin henkilökunta kertoi, että kaikki julkinen liikenne pysähtyy seuraavana aamuna klo 10. Sitä ennen olisi syytä mennä lentokentälle, jos sinne mielii kyseisenä päivänä päästä. Hiekkasäkkejä oli tuotu jo hotellin ulko-ovelle, ei näyttänyt kovin hyvälle.
Olimme kahden vaiheilla. Varataanko vielä yksi ylimääräinen yö hotellista ja jäädään suosiolla sinne turvaan. Toinen vaihtoehto olisi, että mennään lentokentälle ja odotellaan siellä mitä tapahtuu. Lentoyhtiöltä ei saatu kyselyistä huolimatta mitään vastausta eikä tiedotteita.
Näin jälkikäteen viisaana on hyvä todeta, että olisi kannattanut jäädä hotellille. Kenelläkään ei ollut pienintäkään aavistusta, kuinka voimakas taifuuni loppujen lopuksi tulisi olemaan.
Hyppäsimme aamulla varhain paikallisjunaan, jolla matkasimme suoraan lentokentälle. Ilma oli miellyttävän lämmin. Osakan Kansain lentokentällä vallitsi seesteinen tunnelma. Lennot olivat vielä aikataulussaan, kaikki toimi niinkuin pitikin. Edessä oli kuitenkin pitkä päivä, meidän lento lähtisi vasta illalla.
Meni muutama tunti, ja sitten alkoi tapahtua. Pikkuhiljaa näkyvyys katosi ulkona, ja ilma oli täynnä kaikenlaista tavaraa. Vettä tuli vaakatasossa ja sitä tuli paljon. Osa lentokentän rakenteista lähti tuulen matkassa. Ulko-ovet sinetöintiin ja lukittiin. Rojua ja roskaa lensi lentokentän ikkunoihin. Osa ikkunoista meni säröille, jostakin katonrajasta tuli vettä sisälle terminaalirakennukseen. Vähitellen kuulutukset kertoivat, että lentoja on alettu perumaan tai ne ovat myöhässä.
Tuuli yltyi vielä hurjempiin lukemiin. Sitten lentokentältä meni sähköt. Jälkikäteen kuulimme, että lentokentän mittauspisteessä tuulen nopeudeksi oli mitattu 280 km/h! Tuli totaalinen pimeys ja hiljaisuus. Miten lentokentältä voi mennä sähköt, sitä me ihmeteltiin. Sitä ihmetteli moni muukin. Ei ollut enää sähköjä, ei ollut puhelinverkkoa, ei nettiä, ei ilmastointia, eivätkä lentokentän kauppojen kassakoneetkaan toimineet, vessoista puhumattakaan.
Koska lentokentällä ei ollut enää sähköjä, kaikki ravintolat ja kahvilat laitettiin kiinni. Pankkiautomaatit ja juoma-automaatit olivat niin ikään pimeänä. Tässä vaiheessa olimme vielä toiveikkaita. Olimmehan kuitenkin Japanissa. Sähköt palautuvat varmasti parissa tunnissa, kunhan vain myrsky ensin loppuu. Pahin myräkkä kesti pari tuntia. Sitten se oli ohi.
Pikkuhiljaa ihmiset lähtivät ulos terminaalista haukkaamaan raitista ilmaa. Sisällä oli aika kuuma, koska ilmastointi ei toiminut. Ajoradat ja rampit olivat täynnä roskaa, romua ja tavaraa. Terminaalin kattorakenteiden osia oli tippunut kulkusilloille ja esimerkiksi terminaalin pääoven eteen. Ulkona oli aavemaisen hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi vain kymmenien helikoptereiden pörräys lentokentän yläpuolella. Katselimme terminaalista alas parkkipaikalle. Vesi oli tulvinut pahasti lentokonehallien alueella, samoin terminaalin huoltorakennuksen pihalla lainehti yli metrin verran vettä. Missähän kunnossa itse kiitotie olisi..
Ensimmäinen yö lentokentän lattialla
Ilta alkoi hämärtyä, emme saaneet edelleenkään mitään tietoa mistään. Viimeisetkin lentoyhtiöiden työntekijät olivat poistuneet kentältä. Jotenkin heidät saatiin sieltä evakuoitua. Näytti vahvasti siltä, että viettäisimme lentokentällä yön. Katselimme hyvän paikan Korean Airlines lähtöselvityksen vierestä, koska siinä oli kokolattiamatto. Siinä olisi pehmeämpi ja lämpimämpi nukkua. Sitten huomasimme, että joku kantoi vesipulloja sylissään. Kysyimme, että mistä täältä saa vettä. Alimman kerroksen keskikäytävälle oli perustettu vesipullojen jakelupiste. Siitä ei vain oltu ilmoitettu yläkerroksiin mitään. Jano oli jo melkoinen tässä vaiheessa, samoin nälkä. Olimme syöneet aamupalan viimeksi 14 tuntia aiemmin.
Jossakin vaiheessa joku kulki käytävillä jakamassa pieniä keksipaketteja. Myöhemmin osa ihmisistä makoili avaruuslakanoiden alla. Jälleen piti itse lähteä metsästämään peittoja yöksi. Avun jakaminen ja tiedottaminen oli kyllä kaukana siitä tasosta, mitä Japanissa voisi odottaa. Myöhemmin kyllä selvisi syykin. Lentokenttä kärsi todella massiivisia vahinkoja, samoin sinne johtava ainoa silta. Olimme täysin eristyksissä ulkomaailmasta.
Lentokentälle johtava silta oli siis täysin poikki. Valtavan kokoinen tankkeri irtosi ankkureista taifuunin voimasta törmäten kovalla nopeudella siltarakenteisiin. Tämä aiheutti lentokentän totaalisen sähkökatkoksen. Nimittäin sähkölinjat kulkevat sillan rakenteissa. Lentokentän varavoimala oli niin ikään tulvaveden alla, joten siitäkään ei ollut apua. Kaiken lisäksi junarata ja muut liikenneyhteydet katkesivat ja kärsivät tankkerin törmäyksessä massiivisia vahinkoja. Ainoa reitti lentokentälle oli Koben kaupungista lautalla, joka kestää tunnin suuntansa.
Epätietoisuutta ja odottamista
Muutaman levottomasti nukutun tunnin jälkeen lentokentällä alkoi näkyä liikehdintää. Kukaan ei silti tiennyt mistään mitään. Aamuyön tunteina eri lähtöselvitystiskien eteen oli ilmestynyt pieniä ilmoitustauluja. Niissä kerrottiin kunkin lentoyhtiön peruuntuneista lennoista, sekä pyydettiin seuraamaan tiedotusta internetistä! Suurimmalla osalla lentoyhtiöistä oli vissiin jääneet uutiset lukematta. Lentokentällä oli täydellinen sähkökatko. Edes puhelinverkko ei toiminut. Miten ihmeessä me voisimme seurata nettisivuilta tiedotteita?
Infopisteen eteen jätetty ilmoitustaulu kertoi, että kaikki lennot kyseisenä päivänä on peruttu. Tämä nyt ei tullut enää kovin suurena yllätyksenä. Lisäksi kerrottiin kentän valtavista vaurioista. Evakuoinnit aloitettiin aamulla klo 6. Tuhannet matkustajat odottivat silti terminaalin sisällä edes jotain konkreettista tietoa. Emme olleet nähneet ainuttakaan lentokentän virkailijaa tai minkään lentoyhtiön edustajaa edellisen iltapäivän jälkeen.
Aamulla yhdeksän aikaan Korean Airlinesin henkilökuntaa tuli paikalle. Osalle matkustajista oli järjestetty jatkolento Tokiosta eteenpäin. Kun kysyimme lisätietoja ja tiedustelimme oman lentoyhtiön tilanteesta, saimme tylyn vastauksen: ” Emme hoida toisen lentoyhtiön asioita”. Katsoimme epäuskoisina lentoyhtiön edustajaa. Siinä oli muitakin ihmisiä ihmettelemässä, esimerkiksi useita Finnairin asiakkaita, joilla ei ollut mitään tietoa mistään. Eikä Finnairilta saatu ketään tietenkään kiinni.
Oli uskomatonta, miten tuhannet ihmiset jätettiin kentälle täysin oman onnensa nojaan. Mitään tiedottamista ei ollut, eikä mistään saatu apua. Muutama matkustaja istui keskellä terminaalia. Yksi itki hysteerisesti. Toinen huusi ja repi hiuksiaan. Tilanne oli yhtä aikaa epätoivoinen ja kaoottinen. Olimme olleet tässä vaiheessa ilman ruokaa jo 28 tuntia, ellei pientä kuivaa ja mautonta keksipakettia lasketa iltapalaksi. Eräs ohikulkija osasi kertoa, että viranomaiset evakuoivat kaikki matkustajat Koben puolelle, siitä eteenpäin jokainen olisi omillaan. Kuulosti täysin epätodelliselta, mutta juurikin näin tapahtui.
Evakuointi
Päätimme kerätä tavarat kasaan ja lähteä jonottamaan terminaalin ulkopuolelle. Kello oli tässä vaiheessa hieman yli yhdeksän aamulla. Tuhannet ihmiset jonottivat busseja, josta matka jatkuisi lauttarantaan ja sieltä lautalla Koben kaupunkiin. Meillä ei ollut pienintäkään aavistusta, kuinka pitkä päivä tästä tulisi. Muutaman tunnin kuluessa kilometrejä pitkä kiemurteleva jono eteni hitaasti, mutta varmasti. Tässä vaiheessa selvisi, että lentokentällä oli jumissa lähes 10000 matkustajaa. Meitä kaikkia varten oli käytössä ainoastaan 6 linja-autoa ja kolme pientä lauttaa! Ihan uskomatonta suhmurointia. Epäuskoisina seurasimme tuhansien muiden ihmisten kanssa, miten hitaasti evakuointi eteni +32 asteen helteessä ja paahtavassa auringonpaisteessa. Jonosta ei voinut poistua sisälle suojaan, koska menetti välittömästi paikkansa.
Jossain vaiheessa myöhään iltapäivällä avustustyöntekijöitä saapui paikalle. Alettiin jakamaan vettä ja pieniä riisipainotteisia annoksia terminaalin pohjakerroksessa. Täytyy sanoa, että alkoi olla kyllä aikakin. Monet matkustajat olivat jo silmin nähden ihan lopussa ja pyörtymäisillään. Haimme vuorotellen pientä syötävää ja samalla pääsimme hetkeksi suojaan paahtavalta auringolta. Mainittakoon, että tässä vaiheessa kentällä ei ollut enää kuin pari toimivaa vessaa.
Päivä kääntyi illaksi. Jonotus jatkui ulkona. Olimme kuitenkin jo päivän aikana edenneet satoja metrejä eteenpäin. Emme meinanneet uskoa silmiämme, kun huomasimme miten evakuointia toteutettiin. Kiinalaisille pakettimatkalaisille olikin oma jono terminaalirakennuksen suojissa. Heillä oli käytössä neljä tai viisi bussia, meille tuhansille muille vain yksi tai kaksi bussia. Eihän tämä voinut olla totta. Mutta kyllä se vain oli. Eräs paikallinen asukas osasi kertoa, että Japanissa käsitellään kiinalaisia silkkihansikkain, koska he tuovat maahan niin paljon rahaa. Kaiken kukkuraksi kiinalaisten ei tarvinnut jonottaa ulkona, he tulivat toisesta terminaalista suoraan lentokenttähotellin tiloista ja nousivat bussiin. Paikalle oli saapunut tässä vaiheessa myös paljon poliiseja. Varmaankin juuri tämän takia. Lievästi ilmaistuna tällainen toiminta aiheutti pahaa verta monissa matkustajissa.
Illan pimetessä paikalle saatiin myös ensiapupiste ja yksi lääkäri hoitamaan heikkokuntoisimpia. Lisäksi kentälle tuli eri viranomaisia tarkistamaan taifuunin aiheuttamia tuhoja.
Jonotimme ulkona bussiin pääsyä 14 tuntia ja matkustimme puoli tuntia lauttarantaan sekä siitä lautalla tunti vielä Koben satamaan. Olimme niin väsyneitä, ettei vielä kertaakaan koko tämän reissun aikana. Lämpimästä suihkusta taisi olla lähes kaksi vuorokautta aikaa, kunnon yöunista puhumattakaan. Viimeiset pari päivää olivat olleet todella raskaita ja stressaavia.
Kuuma kylpy ja kuoharia aamupalaksi
Kun lautta saapui Koben puolelle, alkoi vielä viimeinen kilpajuoksu. Takseja oli vain muutama saatavilla. Nopeat syövät hitaat. Juoksimme kaikkien tavaroiden kanssa ensimmäiseen taksiin ja siitä kohti Osakaa. Meidän takana kymmenet muut jäivät odottamaan vielä taksia yön pimeyteen. Nettiä ei ollut puhelimessa jäljellä, joten yritimme soittaa pariin hotelliin. Molemmat olivat täynnä, kuten monet muutkin hotellit. Sanoimme taksikuskille, että vie meidät sittenkin Koben keskustaan ja siellä johonkin hotelliin. Hinnalla ei ole väliä. Taksikuski oli silminnähden vähän näreissään, olihan Kobeen matkaa vain muutama kilometri, kun taas Osakaan parikymmentä. Taksilta jäi isot rahat saamatta.
Pysähdyimme erään hotellin pihaan. Taksikuski keskusteli hetken ovimiehen kanssa. Toivoimme kädet ja varpaat ristissä, että hotellissa olisi edes yksi huone vapaana. Hetken jutustelun jälkeen ovimies viittelöi ja sanoi, tervetuloa.
Harvoin on kontrasti ollut vastaavanlainen kuin kuumassa kylvyssä keskiyöllä makoillessa ja mennyttä kahta päivää muistellessa. Varasimme tästä viiden tähden hotellista heti kaksi yötä. Tiesimme, ettemme tule pääsemään Kobesta seuraavana päivänä mihinkään. Meidän piti selvittää lentojen kohtalo ja hankkia uudet liput tilalle. Alkuperäinen lento piti olla Kuala Lumpurin kautta Australian Melbourneen.
Seuraava aamu alkoi kuoharilla ja luksusluokan aamupalalla. Kun katseli ulos 8 kerroksen ikkunasta, oli jotenkin vaikea kuvitella kaikkea aikaisemmin tapahtunutta.
Tuleva päivä meni uusia lentoja reitittäessä. AirAsian asiakaspalveluun jonotimme lähes tunnin. Mainittakoon, että asiakaspalvelukeskus sijaitsi Thaimaassa. Jälkeenpäin totesimme, että puhelu oli tullut maksamaan 120€, eikä siitä ollut käytännössä mitään hyötyä. Meille lyötiin luuri korvaan. Asiakaschatin kautta saimme 2 tunnin jonotuksen jälkeen yhteyden, josta käskettiin vain tekemään reklamaatio yhtiön sivuilla. Päätimme, että AirAsian lennot on meidän osaltamme tällä reissulla lennetty.
Ostimme seuraavana päivänä liput luotijunaan ja uudet lentoliput Melbourneen. Matkasimme muutaman päivän myöhässä Kobesta Tokion kautta Naritaan, suuntana vihdoin ja viimein Australia!
 |
| Loppuun pieni huipennus.. Ei lisättävää. |
