Bussi matkalla Phnom Pehniin. Taukopaikka, jossa pitkäkyntinen yritti murtautua meidän rinkkoihin dollarinkuvat silmissä. Yritykseksi jäi.

Vähän rankempi päivitys tähän väliin.

Matka jatkui Kampong Chamista kohti pääkaupunkia. Puolessa välissä bussi pysähtyi pienelle taukopaikalle, josta sai ostaa ruokaa, sipsejä, juotavaa, jäätelöä, melkein mitä vain. Tauko kesti 20 minuuttia. Vietettyämme reilun viikon parissa pienemmässä ja todella rauhallisessa kylässä, rutiinin omainen turvallisuuden tunne ottaa valtaa. Se on aina vaarallista ja johtaa yleensä ikävään tapahtumasarjaan.

Poikkeuksetta pidämme aina rinkat mukana matkustamossa. Nyt bussin sisälle mahtui vain minun rinkka, vaimon rinkka piti laittaa bussin lukittuun tavaratilaan. Tähän asti oli toimittu aina samalla rutiinilla. Jos poistuimme bussista, toinen jäi vartioimaan tavaroita. Tällä kertaa jostain syystä molemmat lähdimme yhtäaikaa ulos bussista vessaan ja evästä hakemaan. Olimme poissa ehkä 10 minuuttia, mutta kuitenkin bussin lähettyvillä kokoajan. Kuski lukitsi ovet ja lähti itse syömään. Me käytiin nopeasti vessassa, ostettiin jäätelöt ja noustiin takaisin bussiin. Tässä vaiheessa ovet olivat taas auki.

Aluksi emme huomanneet mitään, mutta kun aloin ottamaan vesipulloa rinkan kyljestä huomasin, että rinkkaa oli siirrelty. Tarkempi tutkimus osoitti, että vetoketjua oli yritetty murtaa siinä onnistumatta. Meillä molemmilla on rinkat, joissa on erittäin lujatekoiset vetoketjut. Ne saa lukittua yhdistelmälukolla, kuten olimme tässäkin tapauksessa tehneet. Lukkoa oli yritetty vääntää ja sitä oli yritetty rikkoa jollain työkalulla. Olin lähes varma, että tekijä istui meidän kanssa samassa bussissa ja oli joku kanssamatkustajista, joten loppumatkan fiilikset kohti pääkaupunkia hieman laskivat.

Kun saavuimme Phnom Penhiin huomasimme päätepysäkillä, että Maaritin rinkalle oli tehty samat temput, yhtä huonolla menestyksellä. Rinkka oli ollut kokoajan bussin lukitussa tavaratilassa. Tähän väliin täytyy kyllä kehua Osprayn rinkkaa. Se on ollut erinomainen ja toimiva ostos tälle matkalle. Se on jo haukkunut hintansa takaisin moninkertaisesti.

Tästä ei voi syyttää kuin itseään. Jos antaa tilaisuuden, se käytetään varmasti hyväksi. Köyhyys ja tuloerot ovat valtaisat paikallisten ihmisten ja länsimaalaisten välillä, joten tavaroita on pakko pitää silmällä jatkuvasti. Turistien ryöstöt ja rikollisuus ovat lisääntynyt varsinkin pääkaupungissa huolestuttavan paljon.

Pienestä episodista toivuttiin kuitenkin nopeasti. Phnom Penhissä "ukottajien" lauma hyökkäsi välittömästi bussin sisälle saavuttuamme pääteasemalle. Täällä oli hieman aggressiivisempi meininki kuin pienissä kylissä, mihin oltiin jo ehditty tykästyä. 

Lähtöhinta tuk-tukille oli 20$ viiden kilometrin matkasta, joka vastasi lähes viisinkertaista hintaa. Saimme tuk-tukin hotellille 15 minuutin tinkaamisen jälkeen normaaliin hintaan, mikä oli 3$ kahdelta hengeltä. Olikohan neljäs tai viides kuski, joka viimein lähti viemään meidät hotellille.

Omakotitalon piha Phnom Penhin keskustan liepeillä.

Phnom Penh on miljoonakaupunki. Oikeastaan se on miljoonakaupunkia muistuttava, laajalle alueelle levittäytynyt jättikokoinen hökkelikylä. Ydinkeskusta on kohtalaisen siisti ja muistuttaa mitä tahansa suurkaupungin keskustaa puistoineen, konsulaatteineen, ostoskeskuksineen ja palatseineen. Keskustasta kun lähdetään pari kilometriä poispäin, muuttuu kaupungin infrastruktuuri täysin. Suurimmat kadut ovat päällystettyjä, mutta lukuisat sivukadut ja pienemmät tiet ovat hiekkateitä.

Pölyn ja pakokaasun määrä on uskomaton.

Aluksi oli vaikea käsittää kaikkea sitä roskan, lian ja muovin määrää, minkä keskellä ihmiset siellä asuvat ja elävät. Kaupungista, tai oikeastaan koko maasta puuttuu jätehuolto. Ei nähty koko reissun aikana kovinkaan montaa roskakoria, jätelavaa tai roska-autoa. Poikkeuksen teki Kampong Cham, joka oli varsin siisti ja kaunis pieni kaupunki.

Phnom Penhin keskustaa halkova kanava oli dumpattu täyteen muovipusseja, hylättyjä tavaroita, kaikenmaailman roskaa ja jätettä. Vesi oli pikimustaa ja haju käsittämätön. Liikenne oli täällä niin kaoottista ja hektistä, ettei oman skootterin vuokraaminen käynyt pienessä mielessäkään. Julkista liikennettä ei ole, joten kymmenet tuhannet autot, mopot, pyörät, hevosvankkurit, kojukärryt, kuorma-autot, kävelijät, kissat, koirat sekä torakat yrittivät soljua eteenpäin kapeilla kaduilla. Muutamat liikennevalot kaupungissa on, mutta pääsääntöisesti kaikki risteykset ovat tasa-arvoisia. Liikenne kuitenkin soljuu ja toimii jollain käsittämättömällä tavalla. Eteenpäin mennään välillä hitaasti, mutta varmasti.

Surullinen näky. Sivukatu Phnom Penhissä. Jätteen määrä kaduilla oli uskomaton.

Meillä oli tarkoituksena käydä katsomassa pari kiinnostavaa paikkaa tässä kaupungissa. Toinen niistä oli Choeung Ek Memorial, joka tunnetaan myös nimellä Kuoleman Kentät. Lippu maksoi portilla 6$ kpl, joka sisälsi englanninkielisen audiosetin ja opaskartan. Kuulokkeet korville ja sukellus yhteen historiamme julmimmista kansanmurhista alkoi.

Paikka oli kaunis ja rauhallinen, mutta samaan aikaan se oli kammottava ja tunteita herättävä. Kymmenet tuhannet ihmiset saivat täällä surmansa mitä julmimmilla tavoilla. Alue toimi Pol Potin aikana teloitusleirinä, yhtenä monista. Koska ammuksista ja aseista oli pulaa, teloituksissa käytettiin astaloita, hakkuja, kirveitä ym.. Alueelta on aikojen saatossa löydetty lukuisia suuria joukkohautoja. Nähtävillä oli joukkohaudoista löydettyä ihmisten luita, lasten kalloja, hampaita, vaatteita.. Kertakaikkiaan karmiva paikka. Keskellä aluetta on iso monumentti, joka oli lattiasta kattoon yhtä lasivitriiniä. Se oli täynnä joukkohaudoista löydettyjen ihmisten kalloja, joita oli satoja.

Kambodzassa on edelleen lukuisia joukkohautoja löytämättä ja osa niistä sijaitsee viidakoissa. Niiden löytäminen on haastavaa, koska maassa on vieläkin tuhansia purkamattomia miinoja ja pommeja. Raivaamattomia alueita on useita ympäri maata. Joten jos tulee mieleen pieni patikointi metsässä tai viidakossa ilman paikallista opasta, niin kannattaa panostaa erityisen kattavaan matkavakuutukseen. Ehkä myös testamentti on hyvä tehdä.

Matkalla kuoleman kentille.

Samana päivänä kävimme vierailulla Tuol Sleng - museossa. Paikka tunnetaan nimellä Security Prison (S21). Vankilassa kuulusteltiin ja kidutettiin lapsia, naisia, nuoria, aikuisia, lääkäreitä, insinöörejä, taiteilijoita, politikkoja, vanhuksia sekä muutamia länsimaalaisia ihmisiä. Arviolta 20000 ihmistä koki täällä tuskallisen, kammottavan kuoleman. Vain 7 ihmistä selvisi hengissä, koska he olivat välttämättömiä vankilan toiminnan kannalta. Lippu maksoi 8$ kpl sisältäen englanninkielisen audiosetin, kuten kuoleman kentilläkin.

Tämä paikka oli aiemmin toiminut kouluna, joka muutettiin kidutusvankilaksi. Kävimme katsomassa vankisellejä, joista vanki raahattiin kolmesti päivässä kidutettavaksi. Kidutuskammioissa oli kuvia silvotuista ruumiista, lattioihin oli imeytynyt veritahroja. Alkuperäiset sängyt kahleineen olivat vielä omilla paikoillaan. Kiersimme lukuisissa rakennuksissa, joissa oli satojen ihmisten kuvia, jotka oli valokuvattu vankilaan saapuessa. Esillä oli kidutusvälineitä, tarinoita ihmisistä, maalauksia, jotka oli maalannut yksi sieltä hengissä selvinnyt. Jos vain mahdollista, tämä paikka oli vielä karmeampi kuin kuoleman kentät. Kokonaisia sukuja tuhottiin järjestelmällisesti, ettei koston kierteelle jäisi minkäänlaista mahdollisuutta.

Audiossa kerrottiin myös kattavasti Pol Potin ideologiaa ja mistä koko kansanmurha sai alkunsa ja miten se loppui. Kaikkiaan arviolta 1,5 - 2 miljoonaa ihmistä sai surmansa. Tästä kaikesta kauheudesta on aikaa vain noin 40 vuotta. Historia toistaa itseään. Jokaisella aikakaudella on sodittu, surmattu miljoonia ihmisiä ja toteutettu jonkun hirmuhallitsijan ideologioita. 

Oli kyllä raskas ja tunteita herättävä päivä.

Kuvia lapsivangeista, joita kuulusteltiin ja epäiltiin muunmussa venäläisiksi agenteiksi. Kidutus loppui vasta, kun vanki myönsi syyllisyytensä ja allekirjoitti tunnustuksen. Sen jälkeen hänet teloitettiin.

Alkuperäinen sänky omalla paikallaan kuulusteluhuoneessa. Lattiaan oli imeytynyt vankien eritteitä.

Täältä vankeja haettiin kuulusteltaviksi. Ahtaita 1,5 neliön koppeja oli satoja.

Teksti kertoo kaiken karmeuden.

Yksi joukkohaudoista, josta löydettiin lähes 250 ihmisen jäännökset.

Kuoleman kentät. Monumentin sisällä oli haudoista löydettyjen ihmisten kalloja. Niistä lääkärit pystyvät päättelemään miten vangit oli surmattu. Mukana oli myös lasten kalloja.

Koska Vietnamin viisumi oli hankittu etukäteen Siem Reapista kolmeksi kuukaudeksi, rajanylitys oli vain pelkkä muodollisuus. Rajalla oli myös mies salkun kanssa, joka mittasi kuumeen ihon pintalämmöstä metrin päästä kaikilta rajan ylittäviltä. Onko kuumetta, ei ole, hyvä, voit jatkaa matkaa, 1$ kiitos. Tämän jälkeen pääsi passin tarkastukseen. Kaveri tienaa päivän aikana sievoisen summan taskurahaa. Mitattavia nimittäin riitti jatkuvana virtana kellon ympäri. Otimme muutaman askeleen ja olimme virallisesti Vietnamissa!

Yksinäinen lehmä pellolla muovin ja roskan keskellä..

Parasta Kambodzassa oli ystävälliset ihmiset, katuruoka, luonto, pienet kaupungit ja kylät. Niissä on vielä aitoa ja autenttista menoa. Loppupeleissä me kaikki ihmiset olemme aika samanlaisia, maasta tai kulttuurista riippumatta. 

Kambodzasta jäi erityisesti mieleen Siem Reap, Angkor Wat sekä Kampong Cham, jota ei oltu vielä täysin muovitettu pilalle. Kampong Chamissa pääsimme myös saunaan ensimmäisen kerran yli 7 viikkoon, joten se oli hieno kokemus.

Phnom Penh herätti todella ristiriitaisia tunteita. Väentungos, eriarvoisuus, savusumu, muoviroskan määrä, saasteet ja kaikki se hektisyys pisti hieman päätä pyörälle. Kuoleman kentät ja kidutusvankilassa vierailu olivat aika rankkoja kokemuksia ja vetivät hiljaiseksi, vaikka paljon on elämässä jo nähnyt ikäviäkin asioita. Kaikesta huolimatta Phnom Penh oli kiinnostava suurkaupunki, josta löytyy jokaiselle matkaajalle jotain mielenkiintoista. Tunteita se herättää varmasti.

Kambodzaan kannattaa varata vähintään 3-4 viikkoa aikaa. Täällä liikkuminen on helppoa, halpaa ja turvallista, kunhan muistaa perusasiat ja noudattaa tavanomaista varovaisuutta.

1. Siem Reap. Tuk-tukin kyydissä on istuttu satoja kilometrejä. Matkalla lentokentältä majapaikkaan. 2. Kotikatu Kampong Thomissa ja auringonlasku.

Siem Reapiin laskeuduttiin aikataulussa 14:15 paikallista aikaa. Heti koneesta ulos astuttaessa oli selvää, että nyt ollaan tultu tähän mennessä reissun ylivoimaisesti kuumimpaan kohteeseen. Lämpötila oli +38 asteessa, eikä pienintäkään tuulenvirettä ollut havaittavissa. Ilmankosteus oli päälle 80%. AirAsian ilmastoidussa, jopa jääkylmässä koneessa vietetyn parituntisen jälkeen tuntui, kun olisi kotona mennyt saunaan vaatteet päällä.

Aurinko paistoi täydellä teholla, ilma väreili kuumuudesta. Jokaisella maalla on omanlainen tuoksunsa, niin on myös Kambodzalla. Ilmassa oli kasvien, kukkien, suitsukkeiden ja ruoan huumaava tuoksujen sekoitus. Naama oli heti messingillä ja mieliala korkealla, vaikka takana oli pitkä päivä. Herätys oli ollut aamulla klo 3.25, takana oli lukuisia turvatarkastuksia ja tuntikausien odottelut parilla eri lentokentällä.

Siem Reap:n kenttä oli pieni ja vaatimaton. Lentokoneessa täytettiin valmiiksi maihinnousukortti. Heti lentokentän tuloaulassa piti täyttää viisumihakemus, jossa sai valita millaista viisumia hakee. Meillä oli tarkoituksena liikkua pelkästään Kambodzassa, joten haimme single-entry turistiviisumin kuukaudeksi. Hintaa tuli 30$ kpl. Liitteeksi tarvittiin lentokoneessa täytetty maihinnousukortti ja passikuva.

Turistiviisumi (T-luokka) on hyvä vaihtoehto, jos aikoo oleilla maassa enintään 30 päivää. Paras vaihtoehto on "tavallinen viisumi" (E-luokka), mikäli aikoo viipyä maassa pidempään kuin 30 päivää. Se maksoi muistaakseni 45$. Suurin ero turistiviisumissa ja E-luokan viisumissa on, että jälkimmäistä voi jatkaa rajattomasti eteenpäin maasta poistumatta. Tiedän ainakin yhden suomalaisen, joka on majaillut täällä yli 3 vuotta poistumatta maasta kertaakaan. Kumpikaan viisumi ei oikeuta työntekoon, siihen tarvitaan lisäksi erillinen työlupa.

Lentokentän tuloaulassa ennen viisumitiskiä on myös muutama pankkiautomaatti, josta saa nostettua USA:n dollareita. Se on ainoa valuutta, millä viisumin voi maksaa. Varmuuden vuoksi dollareita kannattaa olla mukana lompsassa jo ennen Kambodzaan saapumista. Kentällä otettiin tulijoilta myös sormenjäljet ja tarkka kasvokuva. Rajamuodollisuuksiin meni aikaa alle 20 minuuttia.

Täällä hoidetaan päivittäiset ostokset kahdella valuutalla. Käytännössä kaikki maksetaan dollareilla. Jos ostat annoksen katuruokaa saat vaihtorahaa sekä dollareina, että Kambodzan rieleinä. Pieniä ostoksia voi maksaa myös paikallisella rahalla. Yksi dollari on noin 4000 rieliä. Euroilla ei täällä tee mitään, joten niitä ei kannata tuoda mukana. Jos vaihdat dollareita ennen maahan tuloa niin tarkista, ettei sinulle anneta 2$ seteleitä. Ne ovat harvinaisempia, eikä täällä oteta niitäkään vastaan.

Paikallinen koti Koh Paenilla.

Siem Reap, Anoun kotimajoitus. Uskomaton paikka ja ihastuttavat omistajat. Tämän koko reissun tähän mennessä ylivertaisin majatalo.

Kampong Thom:ssa oli ravintolat harvassa. Tässä lounaspaikassa tuoreita kevätkääryleitä tilattiin ruokalistalta täysin summanmutikassa. Kaikki annokset oli paikallisella kielellä.

Majoitusta mietittiin pitkään. Otetaanko se ihan keskustasta, vaiko hieman sivusta. Päädyimme onneksi ottamaan sen keskustan ulkopuolelta, paikallisen pariskunnan yläkerrasta hyvin autenttisesta ympäristöstä. Majatalo oli uskomaton. Se sijaitsi rauhallisen pienen hiekkatien varrella, jota ei ollut edes kartassa.

Kohta pari kuukautta reissussa olleena sitä osaa arvostaa jo tiettyjä asioita majoituksen suhteen. Hinta-laatusuhteeseen kannattaa kiinnittää huomiota. On tullut nukuttua kymmenissä eri sängyissä ja paikoissa, joiden taso on vaihdellut laidasta laitaan. Muutamalla eurolla voi saada toisesta paikata luxus-majoituksen, toinen tarjoaa torakkoja vilisevän luukun.

Tämä paikka oli Anou Homestay. Koko tämän reissun tähän astisista majoituksista täysin ylivertaisin. Palvelu ja siisteys oli parempaa kuin 5 tähden hotellissa. Talo oli uusi ja hulppea, jossa oli suuri ja valoisa olohuone, eteinen, kolme erillistä majoitushuonetta, sekä kattoterassi, josta oli upeat näkymät kaupungille. 

Talo oli kolmessa kerroksessa. Jokaisessa huoneessa oli lisäksi iso kalustettu parveke ja tilava WC. Etupihaa koristi kaunis yrttipuutarha. Yksi yö maksoi vain 9€/hlö. Se piti sisällään uskomattoman herkullisen, monipuolisen ja runsaan aamupalan, ilmaiset polkupyörät käyttöön, ilmaisen juomaveden, ilmaisen nopean Wi-fi:n ja paljon muuta. Säkillisen pyykkiä pesi yhdellä dollarilla. Kuntosali oli muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Siellä sai kolistella painoja vaikka koko päivän yhdellä dollarilla.

Moni voi ihmetellä, miksi ilmainen juomavesi on iso asia. Täällä kuluu yhdellä ihmisellä vettä vähintään 3-6 litraa päivässä. Kun vesipullo maksaa keskimäärin 0,5 euroa, niin juomaveteen menee helposti vuodessa lähes 1000€. Myös hampaat joutuu monessa paikassa pesemään pullovedellä.

Parasta majapaikassa oli kuitenkin sen omistajat. En ole monesti elämässä tavannut yhtä herttaista, toiset huomioivaa ja kilttiä ihmistä kun rouva Anou oli. Laitoimme usein ruokaa yhdessä, istuimme iltaisin ulkoterassilla tähtitaivaan alla nauttien lämpimästä yöstä, luonnon ääniä kuunnellen sekä hedelmiä napostellen. Anou kertoi Kambodzasta tarinoita, mitä täällä kannattaa tehdä ja nähdä. Mitä enemmän sain tästä maasta tietää, sitä lyhyemmältä ajalta kuukausi täällä alkoi tuntua. Eihän se riittäisi mihinkään.

Kambodza, Siem Reap. Amokin valmistusta tiukan valvovan silmän alla.

Anou, homestayn emäntä. Harvoin olen tavannut yhtä ihastuttavaa ja sydämellisiä ihmistä.

Alkuvalmisteluita.

Päivällinen. Kasviscurrya, punaista riisiä ja Amokia.

Anou järjesti meille yhtenä päivänä Tuk-Tukin yksityiskäyttöön ja suuntasimme muinaiselle Angkor Wat:n temppelialueelle. Lippujonossa huomasin, että alueelle myydään yhden päivän, kolmen päivän ja jopa viikon lippuja. Hieman naureskelin itsekseni, että eiköhän tämä nyt ole päivässä kuitenkin nähty. 7 tuntia myöhemmin ei naurattanut enää niin paljoa. Olimme hikoilleet +38 asteen paahteessa varmasti 10 litraa, kävelleet tuntikausia aluetta ympäriinsä, ajaneet Tuk-Tukilla ristiin rastiin, eikä me oltu nähty kuin murto-osa koko alueesta ja sen lukemattomista toinen toistaan upeammista temppeleitä.

Angkor Wat on maailman suurin ihmisen rakentama uskonnollinen monumentti. Se rakennettiin 1100-luvun alussa kuningas Suryavarman II:n valtiontemppeliksi ja pääkaupungiksi. Koko alue käsittää noin 400 neliökilometriä, jolla arvellaan olevan noin 1000 muinaisajan temppeliä ja rauniota. Jotain käsitystä alueen koosta voi saada, kun yhdistää Espoon ja Helsingin kaupunkien pinta-alat yhteen.  

Olen myös kuullut sanottavan, että kun Angkor Wat on nähty, on kaikki temppelit nähty. Sen jälkeen niitä ei enää tarvitse erikseen käydä katselemassa. Olihan se kerrassaan uskomaton paikka.

Tomb Rider maisemissa Angkor Watin alueella.

Angkor Wat. Pari muutakin oli eksynyt temppelialueelle..

Taustalla Angkor Watin yksi lukemattomista temppeleistä, sekä pari hikistä matkaajaa pienen puun varjossa.

Siem Reapissa on paljon nähtävää ja tekemistä. Kaupunki on muuttunut hurjasti ihan muutamassa vuodessa. Paikalliset myyvät talojaan kiinalaisille ja länsimaisille sijoittajille, jotka tekevät niistä majataloja sekä hotelleja. Hintataso on kuitenkin vielä edullinen. Iso tuoppi olutta maksaa baarissa 0,4€ ja katuruoka 0,8€ annos. 

Majoituksen saa 2-10€/yö riippuen tietysti paikan tasosta. Resorteja löytyy myös, mutta niissä hinnat ovat monikymmenkertaiset. Päivisin kaupungilla ei ole paljon turisteja, koska suurin osa tulee tänne nähdäkseen vain Angkor Watin. Monilta jää mukava, kaunis ja kompakti kaupunki lähes kokonaan kokematta ja näkemättä.

Kaupungin suosituin katu on Pub-street. Se on täynnä majataloja, guesthouseja, hostelleja sekä baareja. Myös ruokien ja juomien hinnat olivat tällä kadulla noin 4 x kalliimmat kuin muutaman sadan metrin päässä joen varrella katukeittiössä. Kaupungissa on lukematon määrä kivoja kahviloita, ajanviettomahdollisuuksia, ruokapaikkoja, sekä tietysti matkatoimistoja, jotka järjestävät retkiä Angkor Watin alueelle, lähiympäristöön tai vaikkapa viisumin Vietnamiin. 

Tartuimmekin tuumasta toimeen ja haimme Sopeheak Na Travel And Tours - nimisestä matkatoimistosta 3 kk viisumit Vietnamiin. Kahdessa päivässä oli kaikki valmiina. Hintaa tuli yhdelle viisumille 65$. Kuukauden single-entry viisumi olisi maksanut 40$ kpl.

Viikko vierähti Siem Reap:ssa todella nopeasti, liian nopeasti. Pari päivää ennen lähtöä kävimme ostamassa pienestä matkatoimistosta liput seuraavaan kohteeseen. Keräsimme kimpsut ja kampsut, hyppäsimme tuk-tukiin ja suuntasimme bussiasemalle. Hieman haikein mielin hyvästelimme Anoun ja jätimme Siem Reap:n taakse. Matka jatkui 150 km päähän pieneen kylään nimeltään Kampong Thom.

Kambodza. Matkalla Kampong Chamiin. Bussissa on istuttu tähän mennessä jo kymmeniä tunteja. Musiikki oli niin isolla, että tulpat oli pakko laittaa korviin!

Kampong Thom oli pieni kylä, joka oli levittäytynyt muutaman kilometrin matkalle molemmin puolin valtatietä. Se oli niin alkuperäinen ja autenttinen, ettei siellä ollut edes kunnon ruokapaikkaa, missä syödä. Paikalliset ihmiset laittavat ruokaa kotona niistä raaka-aineista, mitä on omasta maasta saatu ja loput torilta ostettu.

Pari mukavaa kahvilaa siellä oli. Yhtä niistä piti amerikkalainen rouva, joka oli kotoisin Ohio:sta. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten millään muista rouvan nimeä enää.. Hänen Kambodzan reissunsa oli hieman venähtänyt.

Tarina lähti siitä, että rouva oli tullut aikoinaan tänne orpokotiin vapaaehtoistyöhön. Nyt vuosia myöhemmin hän omisti pienen kodikkaan kahvilan, johon oli palkannut orpokodissa kasvaneita nuoria aikuisia töihin. Tämä oli ainoita ruokapaikkoja, missä menu oli myös englanniksi. Kahvilan nimi oli Love Café, nimi tulee orpokodin historiasta. Jos joskus eksyy tähän kahvilaan, kannattaa maistaa kotitekoista jäätelöä. Se vei kielen mennessään ja oli päräyttävän hyvää!

Parissa "lounaspaikassa" kävimme syömässä muutaman päivän aikana. Annosten tilaaminen oli aika jännää puuhaa, koska listasta ei ymmärtänyt yhtään mitään, eikä kukaan puhunut sanaakaan englantia. Sikäli hyvä, että tulipahan kerrankin tilattua ja syötyä ruokaa, mitä ei olisi ikikuuna päivänä muuten tilannut! En tiedä ihan varmasti mitä syötiin, mutta ihan hyvää se oli..

Siem Reap. Puiston penkillä oli kiva viettää siestaa ja hörppiä jääkahvia.

Siem Reap ja katukeittiöt. Tältä mukavalta rouvalta ostettiin lukuisat kookospannukakut. Hyvää oli!

Kampong Thom:ssa majapaikkana toimi Vimean Sovann Guesthouse, joka oli 10 minuutin kävelymatkan päässä nk. keskustasta. Paikka oli siisti ja rauhallinen, iso ilmastoitu huone kuumalla suihkulla maksoi 6€ yö/hlö. 

Seuraavana aamuna kävelin muutaman sadan metrin päähän paikallisen miehen ylläpitämään mopopajaan, josta vuokrasin 125cc puoliautomaattivaihteisen Hondan. Sillä oli ajeltu jo yli 90000 km, siinä oli enemmän ruostetta kun maalia, vaan uskollinen kulkupeli siitä huolimatta. Moottori kehräsi tasaisesti. Etujarru ei toiminut yhtään, mutta onneksi takana oli vielä jarrulevyä hieman jäljellä..

Kävimme ajelemassa pitkiä lenkkejä pienemmissä kylissä, joilla muutamalla ei ollut kartan mukaan edes nimeä. Ostimme hedelmiä ja vettä parista pienestä kioskista, jotka oli kyhätty pystyyn paikallisen perheen taloa muistuttavan hökkelin alakertaan. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta siitä huolimatta vaihdoimme kuulumiset, juttelimme pitkään ja saimme kaikki makeat naurut. Maailman paras ja kansainvälisin kieli on hymy! Sillä pärjää aina. Iso vesimeloni maksoi 0,15€. Halusin maksaa enemmän, mutta talon emännälle se ei passannut.

..siis pari ananasta ja mangoa mukaan..? Yhteistä kieltä ei ollut, mutta hymyllä pääsee pitkälle.

Valtatie Kampong Thomin kylän liepeillä. Yksi autenttisimmista paikoista missä olen koskaan käynyt. Menopelinä lähes jarruton 125cc Honda.

Olimme sen verran harvinainen näky näillä kulmilla, että poikkeuksetta kaikki vilkuttavat meille ja tervehtivät iloisesti omalla kielellään. Harvoin on tuntenut oloaan niin tervetulleeksi missään päin maailmaa kun täällä.

Kävely iltamyöhällä oli välillä aika kuumottavaa hommaa. Katuvaloja ei ollut missään, mutta irtokoiria oli senkin edestä. Päivisin on onneksi niin kuuma, etteivät ne jaksa muuta kuin viettää siestaa. 

Ääni muuttuu kellossa, kun tulee pimeä ja kuumin aika on ohi. Silloin taistellaan reviireistä ja etsitään syötävää isoissa laumoissa. Kampong Thom:ssa pelotti kyllä välillä, kun koiralaumat pyörivät ympärillä hampaitaan esitellen. Ne eivät olleet mitään pikku puudeleita, vaan sekarotuisia isoja koiria. Monilla oli taisteluarpia kehossa, osalta oli sieni- ja loistaudit vieneet puolet karvapeitteestä mukanaan. Ystävällisen näköisiä pikku karvapalloja. Jos on pakko liikkua pimeällä, kannattaa olla kättäpidempää ja otsalamppu mukana.

Kampong Thom:ssa riitti 3 yötä. Hypättiin bussiin aamupäivällä valtatien varresta, liput ostettiin päivää aiemmin majatalon respasta 6$ hintaan. Linja-autossa oli muutama paikka vapaana. Ihmiset hymyilivät ja tervehtivät meitä, kun asuimme sisään. 

Olimme ainoat länsimaalaiset matkalla Kampong Chamiin. Bussimatka sujui mukavasti, muutama tunti vierähti paikallista toimintaelokuvaa katsoessa. Äänenvoimakkuus oli niin isolla, että korvatulpat oli pakko kaivaa rinkan pikkutaskusta esiin.

Saavuimme Kampong Chamin pikku kaupunkiin iltapäivällä kahden aikaan. Paikallinen bussiasema oli käytännössä bussipysäkki markkina-alueen kyljessä. Ilma oli todella lämmin, mutta ei läheskään niin kuuma kuin Siem Reapissa. Täällä kävi pieni tuulenvire ja Mekong-joki virtasi uljaana vieressä. Huomio kiinnittyi heti puhtauteen, täällä ei ollut läheskään niin paljon muoviroskaa, kuin esimerkiksi Kampong Thomissa. Oli surullista nähdä se valtava muovin määrä pelloilla, vesistöissä ja ihmisten pihoilla.

Bussipysäkiltä napattiin lennosta tuk-tuk, joka vei meidät hienoon hotelliin, josta oli komeat maisemat Mekong-joelle ja kaupungin ylle. Kyyti maksoi yhden dollarin. Hotelli oli todella hulppea. Päätimme varata tämän majoituksen vain yhdestä syystä, täällä oli kunnon suomalainen sauna! Lisäksi oli yrttihöyrysauna ja allasosasto poreammeineen. 12 kerroksisen hotellin katolla oli mukava ja edullinen kattobaari. Hintaa majoitukselle tuli tässä kivassa hotellissa 8€ yö/hlö.

Henkilökunta oli todella avuliasta ja ystävällistä, vaikka pientä kielimuuria olikin havaittavissa. Skootteri järjestettiin ulko-ovelle alle kymmenessä minuutissa. Lisäksi bussiliput pääkaupunkiin Phnom Penhiin oli hoidettu samassa ajassa. Meidät tultaisiin vielä hakemaan ala-aulasta ja vietäisiin bussille lähtöpäivänä. Ei voi kun ihmetellä, miten kivuttomasti täällä asiat hoituvat. Mikään ei ole koskaan ongelma, kaikki vain toimii ja järjestyy lähes itsestään.

Kampong Cham muistutti jo enemmän pientä kaupunkia. Se on Kambodzan 12. suurin kaupunki, jonka väkiluku on 42000. Kaupunki on kuuluisa pitkästä sillastaan, joka on valmistettu bambusta! Rantakatu oli kaunis ja kilometrejä pitkä. Sitä korostivat vanhat tuuheat lehtipuut, istumapenkkejä oli kymmenen metrin välein Mekong-joelle päin, kukkia ja istutuksia oli vieri vieressä.

Iltaisin rantakatu täyttyi pikkuhiljaa kojuista, joista sai katuruokaa. Kadut oli valaistu värikkäillä Neon-valoilla, myöskin valaisinpylväät. Keskusta oli kompakti ja kaikki tarvittava sopivasti pienen etäisyyden päässä. Viihtyvyyteen oli täällä selvästikin kiinnitetty huomiota. Kauniita viheralueita, puistoja sekä chillailu-alueita oli joka paikassa. Liikenne oli miellyttävän rauhallista ja väljää. Hyviä ruokapaikkoja löytyi useita, samoin myös kahviloita. Täältäkin löysimme muutaman lempipaikan, jossa tykkäsimme istua, katsella kauniita maisemia samalla, kuin maistelimme hyvää kahvia ja hörpimme tuoreista hedelmistä tehtyjä smootieita.

Yksi ehdottomista suosikeista on täällä ollut mango-passionhedelmä smootie. Päivittäistavarakauppoja on täältä vaikea löytää. Emme löytäneet yhtään koko kaupungista. Hammastahnaa ois ollu kiva ostaa lisää. Viimeksi törmäsimme sellaiseen Siem Reap:ssa. Sieltä sai muunmuuassa Arlan Emmental-juustoa ja muutamia muita länsimaisia herkkuja!

Päivittäin poikkesimme ostamaan paikallisten perheiden pihoilta tuoreita itse kasvatettuja hedelmiä.

Vanhat markkinat Siem Reap:n keskustassa. Pressujen alla oli +50 astetta lämmintä. Mitä täältä ei löytynyt, sitä ei tarvinnut.

Kampong Chamista pääsi bambusiltaa pitkin Koh Paen-nimiselle saarelle, mutta kävellen. Halusimme nähdä enemmän ja liikkua vapaammin, joten omasta majapaikasta vuokratulla skootterilla ajelimme uudempaa betonisiltaa pitkin saarta kiertelemään.

Ei ole montaa kertaa tullut ajeltua keskellä banaaniviljelmiä, suurista maissipelloista puhumattakaan. 

Tiet olivat osin betonipäällysteisiä, mutta suurimmaksi osaksi ne muistuttivat hiekkapolkuja. Saatiinpa kerran ajettua skootterikin melkein kiinni. Pehmeä hiekka-alusta yllätti, samalla meinattiin kaatua ja osoitteena olisi ollut maissipellon syvä käärmeitä vilisevä oja. Selvittiin säikähdyksellä, mutta hiekkaa oli sitten joka paikka täynnä. Kirjaimellisesti.

Ajeltiin pieni saari ristiin rastiin, moikkasimme usein iloisesti vilkuttelevia lapsia, välillä tietä lönkötteli vastaan muutama lehmäkin. Nyt oltiin kyllä aika maalla. Kukkoja, kanoja, koiria, hevosia, lehmiä.. 

Mitä vain saattoi tulla mutkan takaa vastaan. Saari oli kaunis ja pieniä hiekkapolkuja oli hauska ajella. Jokainen tie tai polku vei jossain vaiheessa toinen toistaan hienomman temppelin portille.

Täälläkin pysähdyimme ostamaan paikallisen talon pihasta hedelmiä. Pari isoa ananasta ja kaksi omasta puusta poimittua kypsää mangoa ostettiin seuraavan päivän bussimatkalle evääksi. Reilu 2 kg tuli säkille painoa ja hintaa 0,6€.

Muutama päivä meni täällä kuin siivillä. Kampong Cham oli todella viihtyisä ja kaunis pieni kaupunki. Täällä olisi voinut olla kyllä pidempäänkin, mutta oltiin kuitenkin jo ostettu bussiliput valmiiksi. Ei auttanut kun tyytyä kohtaloon, hypätä jälleen renkaiden päälle ja ottaa suunnaksi Kambodzan vilkas pääkaupunki Phnom Penh.

Pääkaupungista ja mitä tapahtui bussimatkalla sinne kerron hieman tuonnempana. Nyt täytyy pakata rinkat, huomenna aamulla matka jatkuu bussilla kohti pientä Ha Tien-rajakaupunkia Vietnamissa. Otamme sieltä lautan, jolla matkaamme saarelle nimeltä Phu Quoc.

Kampong Cham. Hotellista löytyi hyvä suomalainen sauna. Kovat oli löylyt!

Langkawi, Skull Beach. Yks kauneimmista rannoista koko saarella.

Helteinen ja vehreä Sri Lanka jäi taakse. Colombon kentällä AirAsian lähtöselvityksessä virkailija aiheutti meille ylimääräisiä hikipisaroita ilmoittaessaan, että Malesian koneeseen ei ole asiaa ilman jatkolentoa. Onneksi meillä oli oma Huawein mokkula mukana ja paikallista nettiä vielä jäljellä. Poistuimme lähtöselvityksestä ohjeiden mukaan jonon hännille ja eikun lippua ostamaan kännykällä.

Jälkeenpäin juttelin Malesiassa toisten reissaajien kanssa, ja he olivat kokeneet saman kohtalon. Eräs hollantilainen polkujen kulkija osasi kertoa, että jatko -tai paluulippua kysytään maakohtaisesti. Niihin kuuluvat mm. Sri Lanka, Saudi-Arabia, Iran, Irak, Nigeria ja muutama muu. Nykyään myös Finnair ja Qatar Airways ovat alkaneet vaatia asiakkailtaan paluulippua jo Suomesta lähdettäessä. Syytä tähän voi vain arvailla.

Kuala Lumpurin kentällä rajamuodollisuuksista selvittiin nopeasti. Saatiin 3 kk ilmainen Visa-arrival Malesiaan. Kuala Lumpurissa pyörittiin muutama päivä. Sikäli satuimme kulmille hyvään aikaan, että Kiinalainen uusivuosi alkoi samana päivänä. Majoituimme pieneen mukavaan hostelliin ihan Chinatownin pääportin liepeille. Chinatown oli täynnä toinen toistaan parempia katuruokapaikkoja, eikä hintakaan päätä huimannut. Reilulla eurolla söi mahan täyteen. Mikäli haluaa nauttia evästä länsimaisissa tai hulppeammissa ravintoloissa, saa kaivaa kukkaroaan paljon raskaammalla kädellä. Moni kiinalaisten omistamista liikkeistä oli tietysti kiinni juhlien takia, mutta suurin osa ruokapaikoista oli onneksi auki.

Ilotulituksia oli päivin ja öin, ilma sakeana ruudista ja kärystä! Esityksiä ja tanssia oli tarjolla lähes jokaisella kadun pätkällä taukoamatta. Oli kyllä hyvä meininki. Myös Little Indian kortteliin eksyttiin. Herkullisen kutkuttavat tuoksut leijailivat joka puolelta hajuhermoihin. Pakkohan sielläkin oli maistaa kaikenlaisia herkkuja!

Kuala Lumpurissa liikkuminen on helppoa ja halpaa. 15-20 min taksimatka maksaa n. 1.5 - 2€, bussilla pääsee 10 km matkan 0.20€. Kaupunki on melko suuri, ja sieltä löytyy paljon turistinähtävyyksiä, tuhansia ravintoloita, valtavia ostoskeskuksia, oikeastaan kaikkea mitä iso miljoonakaupunki pystyy tarjoamaan. Myös pari Ikeaa löytyy, jos lihapullia tulee ikävä.. Taksilla matkustettaessa kannattaa olla tiukkana ja sanoa kuskille, että laittaa mittarin päälle. Muuten joutuu maksamaan matkasta moninkertaisen hinnan. Jälkikäteen neuvottelu on turhaa. Taksien rinnalle kilpailemaan ovat nousseet Uber ja Aasiassa toimiva Grab. Molemmat toimivat samalla periaatteella ja ovat reilusti halvempia kuin paikalliset taksit. Kaupungissa on myös metro, mutta sitä ei käytetty tällä kertaa.

1. Malesia, Kuala Lumpur. Kiinalainen uusivuosi näkyi monin tavoin Chinatownin katukuvassa. 2. Malesia, Penang. Mosaiikilla päällystettyjä katuja riitti Penangin vanhassa kaupungissa. 3. Malesia, Penang. Arkisten asioiden hoitoa. Hyvä ja edullinen itsepalvelu pesula löytyi läheltä majapaikkaa.

Muutama päivä Kualassa riitti, otimme linja-auton alle ja suuntasimme kohti Penangia. Matka kesti ilmastoidussa bussissa noin 6 h (300km) ja se pysähtyi kerran puolessa välissä Ipohin pikkukaupungin bussiasemalla. 20 min tauon aikana ehti käydä vessassa ja ostaa asemalta lisää matkaevästä.

Harvoin on tullut matkustettua niin hienossa bussissa. Jokainen matkustaja sai tuolinsa makuuasentoon. Ilmastointia pystyi itse säätämään ja sisätilat hohtivat uutuuttaan. Lippu kannattaa käydä ehdottomasti ostamassa muutamaa päivää ennen matkalle lähtöä, varsinkin juhlapyhinä ja paikallisten lomien aikaan. Bussiyhtiöitä on useita ja eritasoisia. Matkustajille on oma numeroitu paikkansa. Itse bussiterminaali muistutti erehdyttävän paljon lentokentän terminaalia. Menolippu kahdelta maksoi n.15€.

Mukavan bussimatkan jälkeen saavuimme Penangiin. Olimme varanneet majoituksen vanhasta kaupungista etukäteen. Rakennus oli suojeltu ja todella kodikas. Se sijaitsi kävelymatkan päässä kaikista keskeisistä kohteista, meitä kiinnosti ennen kaikkea Penangin kuuluisa katuruoka. Vanha kaupunki vie sydämen välittömästi. Ruokakojuja oli kymmeniä ympäriinsä. Penangin katuruoka on äänestetty useita kertoja maailman parhaimmaksi.

Katutaidetta oli niin runsaasti, että suurin osa jäi huomaamatta.

Koti Penangin vanhassa kaupungissa.

Täytyy kyllä myöntää, etten ole montaa kertaa elämässäni syönyt yhtä herkullista ja halpaa ruokaa. Taisi siinä pari onnenkyyneltäkin vierähtää poskille, kun lusikoin uskomattoman maukasta nuudelikeittoa naamariin. Annosten hinnat vaihtelivat 0,8-1,5€ väliltä. Penangista löytyy varmasti jokaiselle herkkusuulle jotain. Siellä missä paikallisten ihmisten kuhina käy, saa varmasti erinomaisen makuelämyksen. Ruokaa sai käytännössä kellon ympäri, mutta iltaisin oli enemmän tarjontaa.

Lisäksi vanha kaupunki oli täynnä toinen toistaan ihastuttavampia kahviloita. Jos eksyy kulmille, suosittelen maistamaan valkoista kahvia, joka on Penangin erikoisuus. Georgetown on tunnettu myös katutaiteestaan, lukuisista museoistaan, sekä vanhoista suojelluista rakennuksistaan, joiden takia kaupunki on päässyt Unescon maailmanperintölistalle. Me eksyimme vain yhteen museoon. Sen nimi oli Suklaamuseo..

Suklaamuseon sisäänkäynti.

Kaduilla vallitsee kuhina, mutta ilmapiiri on rento ja välitön. Katukuvasta puuttuu tyystin kiire ja hössötys. Aika soljuu omalla rauhallisella vauhdillaan. Katutaidetta on niin paljon, että suurin osa niistä jää aluksi huomaamatta.

Penangista voi suunnistaa ympäröiville vuorille. Nähtävää riittää useiksi päiviksi jo pelkästään vanhassa kaupungissa. Keskellä saarta sijaitsee Tropical Fruit Garden, jossa kannattaa vierailla, mikäli tykkää hedelmistä. Kaunis viehättävä puutarha, missä mukava ja hyvää englantia puhuva opas kertoi eksoottisten hedelmien ja kasvien viljelystä. Esimerkiksi ananakselta kestää 9 kk kasvaa täysikokoiseksi. Kun se on poimittu, uusi istutetaan käsin, josta hedelmä hiljalleen alkaa kehittyä. Kierros kesti pari tuntia kaikkiaan, jonka jälkeen sai syödä trooppisia hedelmiä niin paljon kun jaksoi ja ihastella kauniita vehreitä maisemia ulkoterassilta käsin.

Penangissa on paljon tekemistä. Polkupyöriä on runsaasti vuokrattavana, liitovarjoilua, vesiurheilua, hiekkarantoja, Spa kylpylöitä, jalkahierontaa, Sky cab-kaapelihissi, jolla pääsee saaren korkeimmalle huipulle. Maisemat ovat uskomattomat. Skootterin saa täällä vuokrattua reilulla 6 eurolla vrk, jos kuntoilu ei nappaa 35 asteen helteessä. Sillä on helppoa ja mukavaa lähteä katselemaan paikkoja vähän kauempaakin. Samalla kuivuu t-paita, onhan se taas alle kolmessa minuutissa liimautunut selkään kiinni..

Vietimme reilun viikon Penangissa lähinnä herkutellen, katutaidetta ihaillen ja kahviloissa istuessa. Lukemattomien syötyjen herkkujen jälkeen halusimme ottaa katuruokaan hiukan etäisyyttä. Päätimme jatkaa lautalla matkaa Langkawille, jonne on meriteitse n. 100 km. Haimme liput etukäteen lipputoimistosta. Meno-paluu lipuille tuli hintaa kahdelta yhteensä 56€.

Langkawi on Malesian suosituin lomasaari, mutta se ei tunnu siltä. Saari on kuitenkin iso ja siellä on paljon tekemistä. Paikallisten mukaan tammikuu-huhtikuu ajanjakso on hiljaisempaa. Rauhallista siellä tosiaan oli. Saari on verovapaata aluetta, joten alkoholi, tupakka, vaatteet, makeiset ja monet muut tuotteet olivat halvempia kuin mantereella. Poikkeuksen teki ruoka, mikä oli huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi Penangissa.

Otimme majoituksen viideksi yöksi hieman kauempaa rantakadusta, mutta kuitenkin kävelymatkan etäisyydeltä kaikista palveluista. Oli mukava nukkua pitkästä aikaa omassa huoneessa, jossa oli oma suihku ja pieni nätti terassi. Suihkusta tuli kuumaa vettä, ja ilmastointi jäähdytti miellyttävästi. Elämä dormeissa ja yhteismajotuksissa on hyvä vaihtoehto budjettimatkailuun, mutta joskus on kiva nukkua oikeassa vuoteessa kerrossängyn sijaan. Aamuisin ei tarvinnut herätyskelloa, siitä piti huolen pihapiirissä majailevat kukot ja kanat, jotka aloittivat oman orkesterinsa joka aamu tasan 04.23. Kellontarkkaa työtä.

Perinteestä ei poikettu tälläkään kertaa, vaan heti seuraavana aamuna otettiin skootteri alle ja lähdettiin katselemaan mitä kaikkea kivaa Langkawi tarjoaisi. Saari tulikin ajeltua aika lailla läpi. Kävimme muunmuuassa Seven Wells - vesiputouksilla. Muutaman sadan portaan jälkeen ja paita selkään liimautuneena oli kerrassaan mahtava pulahtaa raikkaaseen veteen. Kannattaa ottaa uikkarit mukaan..

Altaat ovat syntyneet ajan saatossa ja ovat kauniisti muotoutuneet virtaavan veden voimasta. Kuivan kauden takia itse vesiputous oli aika vaatimaton, kovin isoa virtausta ei ollut. Saaren pohjoisosassa on lukuisia pieniä, autioita ja todella kauniita hiekkarantoja. Yksi hienommista oli Skull beach.

Langkawi Cable Car:lla pääsee köysirataa pitkin saaren korkeimmalle huipulle, josta on kauniit maisemat joka puolelle saarta. Huipulta pääsee myös Sky Bridgelle, sillalle joka on rakennettu ns. tyhjän päälle. Jos on pienintäkään korkean paikan kammoa, en suosittele tätä reissua. Saarella on todella paljon mahdollisuuksia kaikenlaiseen aktiviteettiin. Tarjolla on helikopterikierroksia, kajakkiretkiä, saarihyppelyä, vesiurheilua, jokiristeilyjä mangrove-metsään tai vaikkapa levyttelyä hiekkarannoilla.

Koska turisteja oli aika vähän, päätimme ottaa päivän veneretken magnrove-metsään. Oli vaikuttavaa nähdä matalalla lentäviä suuria merikotkia, meressä uivia Makaki-apinoita, myrkyllisiä merikäärmeitä ja lepakkoja, jotka viettivät siestaa päivisin luolassa. Opas oli hyvällä huumorilla varustettu ja erinomaista englantia puhuva paikallinen mies. Hän kertoi saaren historiasta ja luonnosta, miksi Langkawilla on maailman ainoat vedessä viihtyvät ja uivat apinat Japanin lisäksi, miten saari on saanut nimensä ja niin edelleen. Reitti halkoi välillä niin kapeaa mangrovemetsää, että muutama apinakin kävi veneessä tarkastamassa olisiko mitään varastettavaa. Oli kyllä mukava päivä.

Langkawi. Venereissulla Mangrove-metsässä.

Langkawi, Seven Wells vesiputoukset. Kylmään veteen oli virkistävää pulahtaa.

Vietimme saarella viisi leppoisaa ja miellyttävää päivää. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ilma oli kostean kuuma. Onneksi merituuli viilensi ihoa kivasti. Ruoka ei kuitenkaan Penangin herkkujen jälkeen maistunut Langkawilla riittävän hyvältä. Tuskin se enää missään maistuu. Tuli jälleen aika pakata reput ja hypätä lauttaan. Paluu kattiloiden ja pannujen äärelle vielä yhdeksi päiväksi.

Vaikka tropiikissa ollaan, tänne kannattaa ottaa lämmintä vaatetta kotoa mukaan. Lentokoneissa, busseissa ja lautoissa ilmastointi on arktisella tasolla. Yhdellä lauttamatkalla mittasin sisälämpötilaksi miellyttävät 16 astetta. Kolmessa tunnissa ehtii vilustua kunnolla pelkät shortsit ja lyhythihainen päällä. Aasiassa tuntuu vallitsevan jonkinlainen "palellutetaan kaikki länsimaalaiset"-missio. Lämpimään me on tultu nauttimaan, eikä palelemaan. Joten pitkät housut, pitkähihainen ja muuta lämmintä mukaan!

Itsellä on vielä extrana ultra kevyt fleece-takki. Sitä on tarvittu valehtelematta jokaisella siirtymällä. Villasukat luovutin Sri Lankassa yhdelle majataloa pitävälle rouvalle. Pitkät kalsarit jätin jo Dubaihin. Sinne jäi myös pipo ja hanskat. Ehkä ne olisi pitänyt kuitenkin säästää, varmuuden vuoksi..

Malesiassa vierähti nopeasti reilu kaksi viikkoa.
Penangissa hypättiin aamuvarhain lentokoneeseen. Välilasku Kuala Lumpurissa ja muutaman tunnin odottelun jälkeen oli koneen vaihto Siem Riepiin, Kambodzaan! Malesiasta poistuttaessa kukaan ei kysellyt jatkolentoa minnekään, ei myöskään Kambodzan päässä. Mutta rajamuodollisuuksista kerron enemmän tuonnempana.